Hannu Hirvonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hannu Hirvonen (s. 16. kesäkuuta 1965 Turku)[1] on suomalainen kirjailija. Hän on kirjoittanut erityisesti lapsille ja nuorille.

Hirvonen on opiskellut kulttuurihistoriaa, yleistä historiaa ja Rooman kirjallisuutta.[2] Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta.[3] Hän on käynyt myös Teatterikorkeakoulun elokuvakäsikirjoituskurssin.[2]

Hirvosen ensimmäinen nuortenkirja oli Karvat ja kaikki (2002), jonka itsenäinen jatko-osa Kynnet ja päivät ilmestyi vuonna 2003. Hän on kirjoittanut myös kolmiosaisen Listahirmut-lastenkirjasarjan. Hirvonen on kuulunut kirjoittajaryhmään, joka on julkaissut kaksi kirjaa nimimerkillä M. E. Kuusi. Muut ryhmän jäsenet ovat Tuula Kallioniemi, Raili Mikkanen, Katariina Romppainen, Aira Savisaari ja Katri Tapola.[2]

Vuonna 2011 Hirvosen lastenkirja Rakastunut krokotiili oli Finlandia Junior -palkintoehdokas. Valintalautakunnan mukaan rakkausteemaa käsitellään kirjassa viisaasti ja Pia Sakin kuvitus on liikuttavaa ja tukee kerronnan maailmaa.[4]

Hirvonen on kirjoittanut myös aforismeja aikuisille. Hänet palkittiin valtakunnallisessa aforismikilpailussa 2008.[5] Vuonna 2011 ilmestyi kokoelma Kiireestä kantapää. Vuonna 2022 Hirvosen aforismikokoelma Vuori sumussa (2021) palkittiin Vuoden aforismikirjana.[6]

Listahirmut-sarja
Nimellä M. E. Kuusi
Aforismikokoelmat
  1. Hirvonen Hannu Suomen Nuorisokirjailijat. Viitattu 23.10.2015.
  2. a b c Hirvonen, Hannu Kirjasampo.fi. Viitattu 1.1.2015.
  3. Hannu Hirvonen Karisto. Viitattu 1.1.2015.
  4. Finlandia Junior -palkintoehdokkaat 2011 (Arkistoitu sivu) Suomen Kirjasäätiö. Viitattu 18.10.2016.
  5. Valtakunnallisten aforismikilpailujen 2008 tulokset Aforismiblogi. 14.6.2008. Suomen aforismiyhdistys. Viitattu 2.4.2023.
  6. Hannu Hirvosen Vuori sumussa on Vuoden 2021 aforismikirja! 31.1.2022. Suomen aforismiyhdistys. Viitattu 2.4.2023.