Heinrich Isaac

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heinrich Isaacin Chansonnier.

Heinrich Isaac (noin 145026. maaliskuuta 1517) oli alankomaalainen säveltäjä.

Isaacin lapsuudesta ja nuoruudesta ei ole kovin paljoa tietoa. Hänen tiedetään aloittaneen säveltäminen viimeistään 1470-luvulla. 1480-luvun alkupuolella hän toimi hovisäveltäjänä Innsbruckissa. Vuonna 1485 hän lähti Firenzeen urkuriksi, kuoromestariksi ja opettajaksi Lorenzo de’ Medicin lapsille. Vuonna 1497 Isaacin tiedetään toimineen keisari Maximilian I:n palveluksessa. Hän matkusteli myös Saksassa, jossa useat säveltäjät ottivat vaikutteita hänen musiikistaan. Vuonna 1514 Isaac palasi Firenzeen ja kuoli siellä kolme vuotta myöhemmin.

Isaac sävelsi monenlaista musiikkia, kuten messuja, motetteja, erilaisia lauluja sekä soitinmusiikkia. Hän oli yksi aikansa arvostetuimmista säveltäjistä.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet