Henrietta Lacks

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Henrietta Lacks (1. elokuuta 19204. lokakuuta 1951) oli yhdysvaltalainen nainen, joka kuoli kohdunkaulan syöpään. Ennen hänen kuolemaansa hänen syöpäkasvaimestaan otettiin soluja. Siitä saakka niitä on viljelty solumaljalla, ja ne ovat kasvaneet ja jakautuneet. Nämä HeLa-solut ovat levinneet ympäri maailman, ja niitä on käytetty apuna kehitettäessä uusia lääkkeitä syöpää vastaan.[1]

Lacksin elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henrietta Lacks syntyi köyhään mustaan perheeseen Virginiassa. Viidennen lapsensa syntymän jälkeen hän tunsi kipua, joka ilmeni kohdunkaulan syöväksi. Tällöin hän asui Baltimoren kaupungissa Marylandissa. Diagnoosi tehtiin Johns Hopkinsin yliopiston sairaalassa, missä hoidettiin mustia ihmisiä. Syöpäsoluista otettiin soluja tutkimuskäyttöön hänen tietämättään. Lacks kuoli 31-vuotiaana Johns Hopkinsin[2] sairaalassa ja hänet haudattiin nimettömänä synnyinseudulleen Cloverin kaupunkiin Virginiassa.[1]

HeLa-solujen tutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lacksista otettu solulinja nimettiin HeLa-soluiksi hänen nimensä mukaan. Pian ne levisivät tutkimuskäyttöön ympäri maailman. Niitä on käytetty apuna syöpähoitojen ja -lääkkeiden kehittämisessä. Niiden avulla on saatu kehitettyä myös muun muassa poliorokote, sekä menetelmä, jolla ensimmäinen koeputkilapsi Louise Brown syntyi. Myös Nobelin lääketieteen palkinnon saanut Harald zur Hausen käytti HeLa-soluja kohdunkaulan syöpää aiheuttavan viruskannan löytämisessä. Vuoteen 2013 mennessä HeLa-soluja on käytetty jo 75 000 tutkimuksessa ja lääketehtaat ovat ansainneet niistä kehitetyillä lääkkeillä miljardeja.[1]

Kirjallisuus ja elokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 julkaistiin Rebecca Sklootin kirja The Immortal Life of Henrietta Lacks.[1]

Vuonna 2010 HBO ilmoitti tekevänsä elokuvan Lacksin elämästä. Tähän projektiin lähti mukaan myös Oprah Winfrey.[1]

  1. a b c d e Vesa Vanhalakka: Ikuisesti elävät solut. Aamulehti sunnuntai, 15.9.2013, s. 12-13.
  2. Home Johns Hopkins University. Viitattu 19.12.2020. (englanniksi)