Ikelä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ikelä on kylä Halikossa. Kylä sijaitsee Ikeläntien varrella peltojen ympäröimänä. Kylän pohjoisosa on metsäistä Pitkämäkeä. Ikelän länsilaidassa virtaa Purilanjoki.

Ikelän alue on Halikon vanhimpia maanviljelysseutuja. Varhaiskeskiajalla Halikon asutus oli keskittynyt Purilan- ja Halikonjokilaaksoihin, missä myös Ikelä sijaitsee. Kylässä oli kuitenkin vain kolme suurta kantatilaa aina 1900-luvun alkuun saakka, jolloin talojen maita lohkottiin. Torppia ja mäkitupia sen sijaan oli kylässä useita. Halikon kiertokoulunopettaja Hagman asui Ikelässä 1880-luvulla. Nykyisin Ikeläntien varrelle on ilmestynyt myös omakotiasutusta, sillä kylä sijaitsee aivan 110-tien läheisyydessä.

  • Turun maakuntamuseon SARAKUM-projekti: Halikon kulttuuriympäristö ja arvot
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.