Iljinski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Permin aluepiirin taajamaa. Karjalan tasavallan taajamasta katso Alavoinen.
Stroganovien tilojen hallintorakennus.

Iljinski (ven. Ильи́нский) on kaupunkimainen taajama, maalaiskunta ja Iljinskin piirin hallinnollinen keskus Permin aluepiirissä Venäjällä. Se sijaitsee Kaman tekojärveen laskevan Obva-joen suussa 117 kilometriä Permistä pohjoiseen. Asukkaita on 6400 henkeä (vuonna 2009).[1]

Paikkakunta mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1579 nimellä Obvan pogosta. Myöhemmin sitä alettiin kutsua pyhän Eliaan kirkon mukaan Iljinskiksi. Vuonna 1771 siitä tuli Stroganovin tehtailijasuvun Permin omistusten päähallintopaikka. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa Iljinski oli huomattava kaupan ja pienteollisuuden keskus. Venäjän kansalaissodan aikana seudulla käytiin ankaria taisteluja. Vuonna 1923 Iljinskistä tuli samannimisen hallintopiirin keskus ja vuonna 1964 kaupunkimainen taajama.[2]

Nykyään Iljinskissä toimii lähinnä elintarvike- ja rakennusteollisuutta. Taajamassa on kaksi keskikoulua, lasten musiikkikoulu, maatalouskoulu, piirin kulttuuritalo, kaksi kirjastoa, kotiseutumuseo ja piirisairaala. Paikallislehtenä ilmestyy Znamja (”Lippu”). Nähtävyyksiin kuuluu muinainen asuinpaikka, vuonna 1839 rakennettu puinen ortodoksikirkko, entisen kutomon rakennukset, Stroganovien tilanhoitajan talo ym. Lähistöllä sijaitsee Kuzminkan metsäpuisto.[2]

  1. Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki: Tšislennost naselenija Rossijskoi Federatsii po gorodam, posjolkam gorodskogo tipa i raionam na 1 janvarja 2009 g. 2009. Moskva: Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Rosstat). Arkistoitu 21.10.2011. Viitattu 12.5.2010. (venäjäksi)
  2. a b Entsiklopedija ”Permski krai” enc.permkultura.ru. Viitattu 12.5.2010. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]