Imeläkurjenherne

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Imeläkurjenherne
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Suomessa: Äärimmäisen uhanalainen [2]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Fabales
Heimo: Hernekasvit Fabaceae
Suku: Kurjenherneet Astragalus
Laji: glycyphyllos
Kaksiosainen nimi

Astragalus glycyphyllos
L.

Katso myös

  Imeläkurjenherne Wikispeciesissä
  Imeläkurjenherne Commonsissa

Imeläkurjenherne (Astragalus glycyphyllos) on Euroopassa kasvava hernekasvi. Suomessa laji on harvinaisuutensa vuoksi luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi[2].

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imeläkurjenherne kasvattaa rennon, 50–150 cm pitkän kaljun varren. Lehdet ovat 3–7-parisia. Lehdykät ovat 2–4 cm pitkiä, soikeita tai puikeita. Kukintoperä on noin puolet tukilehden pituudesta. Kukinto on tiheä keltavihreä terttu. Kukan verhiö on kalju ja liuskat ovat kapeita. Hedelmä on 3–4 cm pitkä, kapea, kaareva ja kaksilokeroinen palko. Imeläkurjenherne kukkii kesä-heinäkuussa.[3]

Palkoja ja siemeniä.

Imeläkurjenhernettä tavataan lähes koko Manner-Euroopassa Iberian niemimaata, Irlantia ja pohjoista Fennoskandiaa ja Pohjois-Venäjää lukuun ottamatta. Kasvia tavataan myös Kaukasuksella ja Turkissa. Yhdysvaltoihin laji on levinnyt ihmisen mukana.[4]

Suomessa imeläkurjenhernettä tavataan luonnonvaraisena Lounais-Suomessa Kiskon ja Suomusjärven alueella. Tulokaslajina sitä on tavattu muun muassa Tampereelta, Porista ja Kotkasta.[5][6] Uudeltamaalta laji tunnetaan Sipoonkorvesta.[7]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa imeläkurjenherneen kasvupaikat ovat valoisissa metsissä, joihin se on mahdollisesti tuotu riistan rehukasvina. Muut kasvupaikat ovat lähinnä satamien painolastipaikkoja.[3]

Imeläkurjenhernettä on ainakin Ruotsissa viljelty karjan ja hevosten rehuksi.[4] Sitä lienee käytetty myös riistan rehukasvina.[3]

  • Honkanen, Jarmo: Sipoonkorven virkistyskäytön kehittäminen. Ulkoilureittisuunnitelma ja luontoselvitys. Sipoo 2007.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  1. Khela, S.: Astragalus glycyphyllos IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-3. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 4.1.2021. (englanniksi)
  2. a b Imeläkurjenherne – Astragalus glycyphyllos Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 27.4.2024.
  3. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 274.
  4. a b Den virtuella floran: Sötvedel (ruotsiksi) Viitattu 19.12.2009.
  5. Korte, K. ja Kosonen, L.: Niemenrannan kaava-alueen kasviharvinaisuuksien pelastusprojekti 15.11.2007. Tampereen kaupunki.
  6. Kymenlaakson rannikon ja saariston luonto: Eksoottisia salamatkustajia Helsingin yliopisto, Aikuiskoulutus. Arkistoitu 30.10.2009. Viitattu 29.12.2007.
  7. Honkanen 2007, s. 9–10.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]