Impasto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yksityiskohta Max Liebermannin maalauksesta.
Impastomaalausta Rembrandtin omakuvassa vuodelta 1669.
Yksityiskohta Vincent van Goghin maalauksesta Ensimmäiset askeleet, Millet’n mukaan vuodelta 1890. Maalaus on Metropolitanin museossa. Van Gogh maalasi voimakkaita impastoja.

Impasto on maalaustekniikka, jossa maalataan paksulla värillä reliefimäisesti. Siveltimen tai palettiveitsen jäljet näkyvät läheltä katsottuna. Impastoja maalatessa värejä toisinaan sekoitetaan suoraan maalauskankaalla.

Impasto sopii hyvin öljyvärimaalaukseen, koska öljyväriä voi käyttää paksuina kerroksina. Toisaalta reliefimäinen maalaus onnistuu myös akryylivärillä, ja etuna on nopea kuivuminen. Akvarelli- tai temperamaalaukselle impasto ei ole luonteenomaista.

Paksua väriä voidaan käyttää eri tarkoituksiin. Impasto on hyvä keino korostaa huippuvaloja tai muuten erityistä korostusta vaativia kuvan osia.[1] Paksun värin avulla maalaukseen voidaan luoda kolmiulotteinen vaikutelma. Tätä tehokeinoa käytti muun muassa Rembrandt koruissa ja kankaitten laskoksissa. Rembrandt ja Tizian muotoilivat impastoja vaalealla värillä lisätäkseen niiden päälle kuultavia värikerroksia. Päälle siveltävän ohuen värin voi pyyhkiä maalaustekstuurin uurteisiin, jolloin reliefivaikutelma korostuu.[2] Impastoa voi käyttää myös lisäämään ekspressiivisten siveltimenvetojen vaikutusta.

Impastoa käytettiin jo ennen Rembrandtia ja barokkia, joskin öljyväreillä maalattiin pitkään ohuina läpikuultavina kerroksina kuten temperalla aiemmin. Giovanni Bellinin sanotaan olleen ensimmäisiä, jotka kokeilivat peittävämpää ja paksumpaa maalausta, joka muistutti impastoa.[3] Myös Tizian käytti impastoa maalauksissaan. Myöhemmin ranskalainen impressionistinen koulukunta ja abstraktit ekspressionistit sovelsivat impastoa, josta tuli suositumpaa tehdasvalmisteisten öljyvärien tultua markkinoille. Impasto kuuluu olennaisena osana myös toimintamaalaukseen ja ekspressionismiin.

Impaston vastakohta on maalaaminen sileästi käyttäen tasaisia väripintoja ja värien sulauttamista.

  1. Veikko Kiljunen: Taidemaalarin materiaalioppi, s. 87. Kustannus Oy Taide, 1996. ISBN 951-608-004-9.
  2. Colin Hayes: Piirustus ja maalaus. Opas ja käsikirja, s. 64. Suomentanut Eeva Reed ja Markku Valkonen. WSOY, 1980. ISBN 951-0-10053-6.
  3. Taiteen pikkujättiläinen, s. 837. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]