Inlandsbanan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Henkilöjunat kohtaavat Inlandsbananin Arvidsjaurin rautatieasemalla.

Inlandsbanan (suom. Sisämaan rata) on Pohjois-Ruotsissa sijaitseva rautatieosuus, jonka pituus on noin 1 300 kilometriä. Rataosuuden hallinnoinnista ja ylläpidosta huolehtii radanvarren kuntien omistama Inlandsbanan AB. Rataosuus alkaa Kristinehamnista ja päättyy Jällivaaran. Vuosina 19081937 rakennettu rautatie kulkee Pohjois-Ruotsin keskiosan läpi.

Rataosa on yksiraiteinen ja sähköistämätön, eikä radalla ole junien automaattista kulunvalvontaa tai kauko-ohjausta.

Rataa Vindelälvenissä Storumanin ja Sorselen välillä

Vuoden 1907 valtiopäivillä annettiin päätös Östersundin ja Ulriksforsin välisen radan rakentamisesta. Seuraavaksi päätettiin rakennettavaksi osuus Ulriksfors–Volgsjö vuonna 1911, ja vuonna 1912 päätettiin osuuden SvegBrunflo rakentamisesta. Radan viimeisen osuuden VilhelminaJällivaara rakentamispäätös tehtiin 1917. Tämän jälkeen Ruotsin valtio hankki omistukseensa yksityiset rautatieyhtiöt Svegin ja Kristinehamnin väliltä.

Rataosuuden oli tarkoitus valmistua 1924, mutta työvoimapulan ja laman vuoksi se valmistui 13 vuotta aikataulustaan myöhässä.

Vähäliikenteisen ja purettavaksikin aiotun Inlandsbananin kunnossapito ja liikennöinti siirtyi Ruotsin valtiolta Inlandsbanan AB:lle vuonna 1993 radanvarren kuntien aktiivisuuden ansiosta. Yritys hoitaa rataosan henkilö- ja tavaraliikennettä sekä vastaa radan kunnossapidosta. Henkilöliikennettä radalla on pääasiassa vain turistisesongin aikana, eivätkä henkilöjunat kulje rataosan päästä päähän.

Inlandsbanan muodostuu kaikkiaan kolmesta erillisestä rataosasta:

Rataosuuksilla Kristinehamn–Filipstad sekä Brunflo–Östersund liikennöidään Liikenneviraston hallinnoimalla rataosuudella.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä rautateihin tai rautatieliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.