Itä-Suomen sotilaslääni

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Itä-Suomen sotilaslääni
Toiminnassa 1.1.2008 – 31.12.2014
Valtio  Suomi
Puolustushaarat Maavoimat
Osa joukkoa Suomen puolustusvoimat
Tukikohta Kouvola
Marssi Asemies
Vuosipäivät 24. helmikuuta

Itä-Suomen sotilaslääni (lyh. ISSl) oli Suomen puolustusvoimien maavoimien johtamasta operatiivisesta sotilasläänistä, jonka esikunta (ISSlE) oli Kouvolan kasarmialueella ja yleisöpalvelualueet jakautuivat viiteen maakunnalliseen aluetoimistoon, joista Etelä-Savon aluetoimisto oli osa sotilasläänin esikuntaa. Pohjois-Savon aluetoimisto oli osa Savo-Karjalan alueellisen sotilasläänin esikuntaa. Pohjois-Karjalan, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson aluetoimistot olivat joukko-osastoissa. Kunniamarssina oli Asemies ja vuosipäivä 24. helmikuuta.

Sotilaslääni lakkautettiin osana puolustusvoimauudistusta vuoden 2014 lopussa, jolloin toiminta siirtyi Karjalan ja Kainuun prikaateille.

Sotilasläänin komentajan alaisuudessa olivat[1]:

Näiden lisäksi maasotakoulu, jonka alaisuudessa oli Etelä-Karjalan aluetoimisto Lappeenrannassa, oli sotilasläänin komentajan alainen valmius-, operatiivisissa ja asevelvollisuusasioissa ja Utin jääkärirykmentti valmiuden kohottamisessa ja virka-apuasioissa.[1]

Itä-Suomen sotilasläänin esikunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikunnan esikuntapäällikköinä olivat[2]:

  • eversti Pekka Tynkkynen 1. tammikuuta 2008 - 31. elokuuta 2011
  • eversti Teppo Lahti 1. syyskuuta 2011 - 31. joulukuuta 2012
  • eversti Antti Lehtisalo 1. tammikuuta 2013 - 31. joulukuuta 2014

Esikuntaan kuului perustettaessa Kouvolassa henkilöstöosasto ja operatiivinen osasto sekä Mikkelissä Etelä-Savon aluetoimisto. Vuoden 2010 kokoonpanossa oli suoraan esikunnan alaisuuteen sijoitettu Pohjois-Savon aluetoimisto Kuopiossa sekä aiemmin Etelä-Savon aluetoimiston alaisuudessa ollut Savon sotilassoittokunta. Lakkautettaessa esikunnan alaisuudessa oli lisäksi Joensuun Pohjois-Karjalan aluetoimisto ja soittokunta oli lakkautettu jo aiemmin.[3]

Ampuma-alueet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilasläänin alaiset ampuma-alueetlähde?:

Sotilasläänin komentajina olivat:

  1. a b Tynkkynen 2014 s. 34-35
  2. Tynkkynen 2014 s. 38
  3. Tynkkynen 2014 s. 39-40
  4. Tynkkynen 2014 s. 75
  5. Tynkkynen 2014 s. 91

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]