Jaakko Klemetinpoika Leppänen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jaakko Jaakonpoika Leppäsen vuonna 1775 rakentama Jyväskylän kappelikirkko ja viisi vuotta myöhemmin tehty tapuli. Jonas Heiskan 1920-luvun piirros.

Jaakko Klemetinpoika Leppänen oli ensimmäinen tunnettu keskisuomalainen kirkonrakentaja. Hänet tunnetaan ennen kaikkea Petäjäveden vanhan kirkon toteuttajana. Leppäsen arvellaan syntyneen isonvihan (1714–1721) vuosina.[1]

Leppänen toimi nikkarina kirkkotyömailla jo asuessaan Saarijärvellä 1750-luvulla. Vuosina 1757–1758 uusittiin Leppäsen johdolla Jämsän kirkon katto. Pian sen jälkeen Leppänen muutti Jyväskylän kappeliin ja työskenteli pitäjännikkarina Vesangan kylässä 1761–1768.[2] On todennäköistä, että hänen opettajansa oli kirkonrakentaja Arvi Junkkarinen, joka oli Keski- ja Itä-Suomessa suuria rakennuksia toteuttanut leppävirtalainen rakentaja. Uusi pitäjännikkari sai tehtäväkseen korjata Laukaan 1680-luvulla rakennettua kirkkoa. Leppäsen tunnetuimman työn, Petäjäveden ristikirkon rakentaminen oli työtehtävänä 1763–1764.[1]

Petäjäveden kirkon viimeistelyn aikana Leppänen korjaili Junkkariselta keskeneräiseksi jäänyttä Korpilahden kirkkoa ja Jämsän kirkon alttaria. Leppäsen viimeinen työ lienee ollut Jämsän kirkon viereen vuonna 1768 pystytetty kellotapuli. Tämän jälkeen hänen töistään ei ole asiakirjoissa merkintöjä.[1]

Jaakko Jaakonpoika Leppänen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkonrakentajan ammatti periytyi Leppäseltä hänen pojalleen ja pojanpojalleen. Poika Jaakko Jaakonpoika Leppänen, oli Jyväskylän kappelikirkon rakentaja vuonna 1775. Rakennus muistutti suuresti Petäjäveden kirkkoa. Siihen liittynyt tapuli valmistui viisi vuotta myöhemmin. Tämän poika Erkki Leppänen teki Petäjäveden vanhan kirkon tapulin.[2] Jaakko Jaakonpoika (1741–1805) rakensi myös tapulin Korpilahden kirkkoon 1777.[1]

Erkki Leppänen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erkki eli Eerik Jaakonpoika Leppäsen (1776–1856) rakennuksista tunnetaan 1821 valmistunut Petäjäveden kirkon tapuli, joka liittyy hänen isoisänsä rakentaman kirkkoon umpinaisella yhdyskäytävällä.[1]

  1. a b c d e C. J. Gardberg: Leppänen, Jaakko Klementinpoika (1700-luku) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 1.2.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 7.1.2014. Kansallisbiografian otsikossa nimi on muodossa Klementinpoika, muualla Klemetinpoika.
  2. a b Jaakko Klemetinpoika Leppänen (Arkistoitu – Internet Archive). Millainen on Keski-Suomen maakunta? Finnica Keski-Suomi. Viitattu 7.1.2014.