Jerzy Loth

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jerzy Loth

Jerzy Loth (4. elokuuta 1880 Varsova, Venäjän keisarikunta30. syyskuuta 1967 Varsova) oli puolalainen tieteilijä ja urheilujohtaja.

Loth toimi Varsovassa Kauppakorkeakoulun professorina ja rehtorina vuosina 1945-1946 sekä Varsovan yliopiston talousmaantieteen ja geologian professorina. Hän opiskeli Saksan Reininmaalla ja Belgiassa ja hankki siellä opiskelleen kolme eri tutkintoa. Myöhemmin tutkimusmatkoillaan hän kiersi eri puolilla maailmaa, erityisesti Etelä- ja Pohjois-Amerikassa tehden topograafista ja etnograafista tutkimusta. Tohtorin tutkinnon hän suoritti Krakovan yliopistossa.[1]

Urheilu oli Lothille keskeinen harrastus. Eri urheilulajeja olivat soutu, yleisurheilu, erityisesti juoksut ja hypyt, pyöräily, uinti, ratsastus ja jalkapallo. Urheilun järjestöpuolella hän oli myös aktiivi. Hänet valittiin Puolan olympiakomitean jäseneksi. Lisäksi hän oli perustamassa Puolaan ensimmäistä rotary klubia vuonna 1931.[2] Toisen maailmansodan jälkeen Loth valittiin Puolan suurimmaan soutuseuran puheenjohtajaksilähde?.

Vuonna 1948 Loth valittiin Kansainväliseen olympiakomiteaan (KOK) maanpakoon siirtyneiden ja siellä vuonna 1946 kuolleiden Stanisław Rouppertin ja Ignacy Matuszewskin seuraajana. KOK-jäsen hän oli vuoteen 1961.[3][3]

  1. Loth Jerzy Enclyclopedia PWN. Viitattu 26.12.2015. (puolaksi)
  2. The Rotarian Magazine, s. 49. IOC, January 1940. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. a b Polski Komitet Olimpijski obchodzi 95. rocznicę powstania 14.10.2010. onet.sport. Viitattu 26.12.2015. (puolaksi)