Jouko Kallio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee autourheilijaa. Osuustoimintavaikuttaja ja maanviljelysneuvos Jouko Kalliosta on eri artikkeli.

Jouko "Jokke" Kallio (s. 6. toukokuuta 1947 Pertteli) on turkulainen autourheilija. Hän asui koko aktiiviuransa ajan Turussa ja edusti Turun Urheiluautoilijoita.

Ensimmäisen autokilpailunsa hän ajoi vuonna 1971 Urjalassa Nuutajärven jäärata-ajoissa. Aktiivinen kilpailuhistoria ulottuu vuodesta 1971 vuoteen 2012 eli 42 vuoden ajalle. Virallisia tilastoituja kisastartteja Jokkella on yhteensä yli 1 300.

Jouko ”Jokke” Kallio on saavuttanut autourheilun eri lajien Euroopan, Pohjoismaiden ja Suomen mestaruussarjojen arvosijoituksia yhteensä 57. Arvosijoitukset: EM-kultaa 2, EM-hopeaa 2, EM-pronssia 1, PM-pronssi 1, British Open -kultaa 2, British Open -hopea 1, SM-kulta 29, SM-hopea 9, SM-pronssi 9 ja Ruotsin SM-hopea 1.

Kallion kilpailemisen pääpaino oli 1970-luvulla jää-, lumi- ja rata-ajoissa. Ensimmäinen SM-titteli tuli jääradalta vuonna 1972 ja  hopea Ruotsin jääratamestaruussarjasta 1974. Fiat-merkkiluokkien Cup-sarjat ja kestävyysajot olivat myös vahvasti ohjelmassa vuosikymmenen alkuvuosina. Rallit ja maasto-ajot kuuluivat kilpailukalenteriin myös alusta alkaen. Rallicross tuli ohjelmaan 1975.

Kallio kilpaili 1980-luvulla jää- ja rata-ajoissa sekä SM- että PM -tasolla. Jääradalla kalustona oli Fiat X1/9, Fiat Ritmo Abarth, Saab 900 ja Mercedes Benz 190 E. Vuonna 1982 hän toi jääradoille myös ison Chevrolet Camaron.

Rata-ajossa SM-sarjan lisäksi kilpailuohjelmassa oli myös Pohjoismaiden mestaruussarja VW Golfilla ja Scandinavia Cup Chevrolet Camarolla. Yhteistyösopimus Fiatin maahantuojan Autonovon kanssa mahdollisti kilpailemisen rallin SM kisoissa, Fiat Ritmo Abarth- ja Mirafiori 131 Abarth -autoilla. Vuonna 1980 kokeiltiin myös Fiat X 1/9 urheiluauton soveltuvuutta ralliin ensimmäisenälähde? Suomessa.

Rallicrossista tuli ensimmäinen EM-osakilpailuvoitto Ranskasta 1985 Fiat Ritmo Abarthilla divisioona 1:ssä. Jouko Kallio solmi vuonna 1986 tehdassopimuksen Valmetin Autotehtaan kanssa kilpailemisesta rallicrossin EM- sarjassa vuosina 1996–1988.  Vuonna 1988 hän osallistui rallicrossin PM-sarjaan MB 190 E -autolla. Vuonna 1989 ohjelmassa oli rallicrossin EM-sarja MB 190E autolla ja SM-sarjan mestaruus Saab 900 T 16:lla. Maasto-ajon SM-sarjaa Jokke ajoi koko vuosikymmenen ajan Fiat X 1/9:llä usean SM-tittelin arvoisesti.

1990- luvun  alkupuoli oli Kallion kilpailu-uran ”ammattilaisaikaa”.  Truck Race -sarjan EM-kisoissa Sisun ratissa. Vuonna 1990 Jokke Kallio solmi sopimuksen Sisu Racingin kilpurin ajamisesta ja testaamisesta lajin EM-ja British Open -sarjassa, sekä Vetelin ja Alastaron kansallisissa kisoissa. Sopimus uusittiin myös kausille 1991 ja 1992. Vuonna 1990 hän oli kauden päättyessä sarjassa sensaatiomaisesti hopeasijalla sekä EM -sarjassa että British Open -sarjassa. Vuoden 1991 mestaruus EM-sarjassa tuli kymmenellä ykkössijalla. British Open sarja tuotti hopeasijan ja Suomen kansallisissa kilpailuissa otettiin ykkössijat. Vuonna 1992 Jokke saavutti Truck Racingin ylivoimaisen EM-kultamitalin,  yhtä vaille kaikkien osakilpailujen voitolla. Myös British Open sarjassa tuli mestaruus. Vuonna 1993 Jokke ajoi Truck Race kisoja MAN:lla ja 1996-1997 valittuja kisoja  Diesel Racing Teamin Sisulla.

Koko 1990-luvun Kallio kilpaili jäärata kisoissa MB 190E, Fiat X 1/9 ja Audi Coupé -kalustolla usean SM-tittelin arvoisesti. 1999 hän ajoi Rallicrossin EM-sarjaa BMW 320i:llä Rallicross Team Finlandin maajoukkueessa. Rata-ajossa hän osallistui SM-sarjaan Holden Commodorella ja rallisprinttiin Saab 900 Turbolla ja Fiat X 1/9:llä.

2000-luvun kilpailut jääradalla alkoivat SM-kultamitalilla vuonna 2000 Honda Integralla. Vuonna 2001 tuli SM-pronssi Hondalla/BMW:llä ja 2003 SM-mestaruus Honda Civicillä. Fiat X 1/9 oli jääratakalustona vuosina 2006–2007. Rallicrossissa Jouko Kallio voitti Divisioona 2:n  EM-hopean vuonna 2000 Honda Integralla. Vuosina 2001–2003 hän ajoi rallicrossin  EM- ja SM-sarjaa BMW 320i:llä ja Honda Civicillä. Vuosina 2008–2011 kilpailukalenterissa oli rallicrossin NEZ-sarjan kilpailuja Honda Civicillä, Toyota MR2:lla ja BMW Compactilla. Rallisprintin SM-sarjassa tuli vuonna 2003 SM-hopea Honda Civiclla. Vuosina 2004–2006 kilpailtiin Fiat X 1/9:llä. Kallio ajoi toistaiseksi viimeiset kisansa vuonna 2012 MAN TGS Truck Race kuormurilla.