Klemettilä sai teatterikipinän veljeltään ja hakeutui ensin kotikaupunkinsa nuorisoteatteriin ja sitten Rauman kaupunginteatterin iltanäyttelijäksi. Hänet hyväksyttiin vuonna 1982 Teatterikorkeakouluun, jossa hän pääsi Jouko Turkan suosioon. Hän valmistui 1986 ja työskenteli ensin Intimiteatterissa, sitten vuodesta 1987 Teatteri Pienessä Suomessa ja siirtyi vuonna 1998 Helsingin kaupunginteatteriin.[2][3]
↑Seppälä, Riitta & Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 221. Helsinki: Tammi, 1993. ISBN 951-31-0236-X.
↑Damström, Annika: Jouko Klemettilä Helsingin kaupunginteatteriin. Helsingin Sanomat, 5.2.1998. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 4.5.2024.
↑ abcdKytölä, Laura: 1990-luvulla Jouko Klemettilästä tuli tähtinäyttelijä ja teatterin takapihalla kirkui tyttölauma – Julkisuus toi kuitenkin mukanaan myös häiriköt. (60-vuotishaastattelu.) Helsingin Sanomat, 3.3.2021. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 4.5.2024.
↑Moring, Kirsikka: Nuori Werther, Julia ja Ahmed säteilevät samassa persoonassa. Jouko Klemettilän työ Pienessä Suomessa palkittiin oikealla hetkellä. Helsingin Sanomat, 30.9.1992. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 4.5.2024.
↑Moring, Kirsikka: Lasten juhlaviikot myivät itsensä. Mörkö matkusti Vikingillä – Intimin satu onnistui. Helsingin Sanomat, 17.11.1986, s. 24. Näköislehti (maksullinen).
↑Rautio, Ilse: Rakastunut sankari vai sietämätön hölisijä. Teatteri Pienen Suomen suuri sankari, näyttelijä Jouko Klemettilä vaihtaa hahmoa illasta toiseen. Helsingin Sanomat, 19.1.1992, s. 48. Näköislehti (maksullinen).
↑Kajava, Jukka: Hitsiin draaman lait! Pienen Suomen Ahmed Ahne on teatterin sarjakuvaa, mutta elää Jouko Klemettilän näyttelijänpanoksesta. Helsingin Sanomat, 26.9.1992, s. 27. Näköislehti (maksullinen).
↑Moring, Kirsikka: Kun kauppa käy, ovat kuolleetkin myynnissä. Jouko Klemettilä laajentaa skaalaansa Gogolin Tshitshikovina Pienessä Suomessa. Helsingin Sanomat, 12.3.1994, s. 32. Näköislehti (maksullinen).