Jukka Toivola (juoksija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jukka Toivola vuonna 1979 maratonin SM-kisoissa Maarianhaminassa.

Jukka Olavi Toivola (7. syyskuuta 1949 Liperi27. toukokuuta 2011 Pori) oli suomalainen maratonjuoksija ja kemianopettaja. Toivola edusti urallaan Liperin Taimea, Joensuun Katajaa, Turun Urheiluliittoa, LSD Oulua ja Porin Tarmoa.[1] Koulutukseltaan Toivola oli kemisti ja hän opetti kemiaa Porin ammattiopistossa. Jukka Toivolan poika Pekka Toivola on kansallisen tason kestävyysjuoksija.[2][3]

Toivola juoksi ensimmäisen maratoninsa vuonna 1973 aikaan 2.17.26. Toivola osallistui Montrealin olympialaisten maratonille ja sijoittui 27:nneksi. Loukkaantumiset estivät hänen osallistumisen vuoden 1978 Prahan Euroopan mestaruuskilpailuihin ja vuoden 1980 Moskovan olympialaisiin. Vuonna 1979 Toivola voitti ensimmäistä kertaa järjestetyn Tukholman maratonin ja sijoittui toiseksi New Yorkin maratonilla vuonna 1981. Toivola osallistui myös vuoden 1982 Ateenan Euroopan-mestaruuskilpailuihin ja sijoittui viidenneksi.

Toivola piti pitkään hallussaan maratonjuoksun Suomen ennätystä. Suomen Urheiluliiton vahvistama tulos oli 2.11.35, jonka hän juoksi vuonna 1983 New Yorkin maratonilla missä hän sijoittui kymmenenneksi.[4] Janne Holmén alitti Toivolan ajan Rotterdamin maratonilla 2008 juostuaan 2.10.46.[5]

Urallaan Toivola juoksi 61 maratonia.[1] Näistä nopein aika 2.10.52 syntyi vuonna 1981 New Yorkin maratonilla. Tuloksellaan Toivola sijoittui toiseksi, mutta ennätykseksi aikaa ei hyväksytty, koska maratonreitti oli 150 metriä liian lyhyt.[2]

Sairaus ja kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2007 Toivolalla todettiin liikehermoja rappeuttava ALS-tauti.[6] Toivola kuoli toukokuussa 2011.[7]

  1. a b Hannus, Matti: Jukka Toivolan muistokirjoitus (arkistoitu versio) vanhat.yleisurheilu.fi. 2011. Arkistoitu 12.7.2015. Viitattu 2.6.2011.
  2. a b Ala-Kivimäki, Petteri: Muistot: Jukka Toivola Helsingin Sanomat. 4.6.2011. Viitattu 25.10.2011.
  3. Pekka Toivola Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  4. Janne Holmén antaa EM-näyttönsä Frankfurtin maratonilla 22.10.2005. Suomen Urheiluliitto. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 30.4.2009.
  5. Färdig, Jarmo: SE:n juosseen Janne Holménin olympiakello oikeassa ajassa 13.4.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.5.2021.
  6. Haapio, Markku: "Juhlamaraton jäi juoksematta" 26.8.2008. Iltalehti. Viitattu 28.8.2008.
  7. Maratonin entinen SE-mies Jukka Toivola on kuollut 28.5.2011. Karjalainen. Arkistoitu 3.6.2011. Viitattu 28.5.2011.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.