Juliet Jonesin Sydän

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo yhtyeestä. Yhtyeelle nimensä antaneesta sarjakuvasta katso Juliet Jonesin sydän (sarjakuva).

Juliet Jonesin Sydän on vuonna 1980 perustettu alun perin ruukkilais-oululainen rock-yhtye, joka on julkaissut 11 albumia vuosina 1985–1996 ja vuonna 2020. Nimi tulee samannimisestä sarjakuvasta. Yhtye sai mainetta intensiivisenä ja spontaanina lavaesiintyjänä. Uusi aalto -henkiset sanoitukset hyödyntävät huumoria ja ironiaa. Yhtyeen kappaleista tunnetuimpia ovat ”Helppo elämä” (1985) ja ”Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin” (1988).

Pääosan Juliet Jonesin Sydämen albumeista julkaisi Poko Rekords. Vuonna 1985 yhtye valittiin Rumba-lehdessä vuoden nuoreksi kyvyksi.[1] Viimeiset albuminsa Joneskaupunki (1994) ja Hai (1996) yhtye kustansi oman levy-yhtiönsä Art Planktonsin kautta. JJS:n toiminta päättyi vuonna 2001.[2]

Yhtyeen pitkäaikaisimman kokoonpanon keskeinen lauluntekijä Eero Hyyppä jatkoi musiikin tekemistä ja konsertointia esittäen yhtyeidensä Eero Jones & Kahvi (1998) ja Juliet Jones (2003) kanssa myös vanhaa Juliet Jonesin Sydän -materiaalia. Hyyppä oli julkaissut tummempisävyisiä tekstejään myös yhtyeessään Inkvisitio, joka julkaisi ensimmäisen albuminsa Paratiisi vuonna 1989.[3][4][5]

Muista jäsenistä basisti Kari Heiskari vaikutti vuoteen 2011 asti Yölintu-orkesterissa, jolle JJS-kitaristi Sami Pirkola on tehnyt joitakin kappaleita. Pirkola toimii sosiaalipsykiatrian professorina Tampereen yliopistossa[6] ja on tehnyt jonkin verran kappaleita eri artisteille. Hän esiintyy kokoonpanon Sami Jones & Vaeltava Koira kanssa albumilla Kari Peitsamon lauluja (2002). Toinen kitaristi-laulaja Kari Hyvärinen toimii viihdealan verkkokauppaa tekevän yhtiön johtotehtävissä ja rumpali Jussi Parkkonen työskentelee radiomarkkinointitehtävissä sekä on toimittanut ohjelmaa Radio Suomipopilla.[7]

Joulukuussa 2014 Juliet Jonesin Sydän ilmoitti tekevänsä paluun vuonna 2015. Yhtye esiintyi Helsingin Tavastia-klubilla 1. huhtikuuta 2015. Kokoonpano on sama kuin vuosina 1988-1997 lukuun ottamatta kosketinsoittaja/laulaja Eero Hyyppää, joka Parkinsonin taudin vuoksi ei pysty osallistumaan. Hyypän tilalle kosketinsoittajaksi tuli muun muassa Kauko Röyhkän ja J. Karjalaisen yhtyeissä soittanut Pekka Gröhn.[8]

Juliet Jonesin Sydän julkaisi helmikuussa 2020 Kansas-albumin. Levyn nimi oli viittaus vuonna 2019 menehtyneeseen Seppo Kansanojaan, joka teki vuosien varrella muutamia sanoituksia ja sävellyksiä Juliet Jonesin Sydämelle.[9] Vuonna 2022 yhtyeeseen liittyi kosketinsoittimia, haitaria ja mandoliinia soittava ja laulavalähde? Tapio Kojo[10]. Yhtye keikkailee aktiivisesti ja suunnittelee 40-vuotisjuhlajulkaisua ja -keikkoja vuodelle 2023.[11]

  • Juliet Jonesin Sydän - Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin Katja Juhola, Pia Parkkonen, Tanja Konttinen (Like, helmikuu 2016, ISBN 978-952-01-1404-6)

Kokoonpano 1985–1987

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Eero Hyyppä (laulu/koskettimet)
  • Kari Hyvärinen (kitara/laulu)
  • Pentti Ilola (basso)
  • Juha ”Jussi” Lotvonen (rummut) (k. 2005)[12]

Kokoonpano 1987–1988

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Eero Hyyppä (laulu/koskettimet)
  • Kari Hyvärinen (kitara/laulu)
  • Sami Pirkola (kitara/laulu)
  • Pentti Ilola (basso)
  • Juha ”Jussi” Lotvonen (rummut)

Kokoonpano 1988–1997

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Eero Hyyppä (laulu/koskettimet)
  • Kari Hyvärinen (laulu/kitara)
  • Sami Pirkola (laulu/kitara)
  • Kari Heiskari (Dustin/Kidi Jones) (basso)
  • Jussi Parkkonen (rummut)

Kokoonpano 1997–1999

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kari Hyvärinen (laulu/kitara)
  • Sami Pirkola (laulu/kitara)
  • Kari Heiskari (Kidi Jones) (basso)
  • Jussi Parkkonen (rummut)

Kokoonpano 1999–2001

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kari Hyvärinen (laulu/kitara)
  • Sami Pirkola (laulu/kitara)
  • Arto Iso-Antila (basso)
  • Jussi Parkkonen (rummut)

Kokoonpano 2015–2022

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kari Hyvärinen (laulu/kitara)
  • Sami Pirkola (laulu/kitara)
  • Kari Heiskari (basso)
  • Jussi Parkkonen (rummut)
  • Pekka Gröhn (koskettimet)

Kokoonpano 2022–

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kari Hyvärinen (laulu/kitara)
  • Sami Pirkola (laulu/kitara)
  • Kari Heiskari (basso)
  • Jussi Parkkonen (rummut)
  • Pekka Gröhn (koskettimet)
  • Tapio Kojo (koskettimet, ym.)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]