Jyväskylän Huoneteatteri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jyväskylän Huoneteatteri

Jyväskylän Huoneteatteri on vuodesta 1958 lähtien toiminut aktiivinen harrastajateatteriryhmä. Se on ollut tärkeä osa jyväskyläläistä teatterikenttää jo yli 60 vuotta, ja se on alusta saakka pelottomasti seurannut avantgardistista linjaansa. Huoneteatterissa ovat teatteriuransa aloittaneet esimerkiksi Kalle Holmberg, Jukka Sipilä, Ritva Oksanen ja Päivi Akonpelto. Huoneteatterilaiset ovat kiertäneet esiintymässä ympäri maata ja maailmaa.[1]

Huoneteatterin perustehtävänä on tehdä valtakunnallisesti merkittävää harrastajateatteria ja tarjota hyvähenkinen, haasteita tarjoava harrastuspaikka jäsenilleen. Alusta asti päämäärä on ollut tarjota laadukkaita ja monipuolisia teatterielämyksiä kaikenikäisille kävijöille. Vuosien mittaan on useaan kertaan jouduttu muuttamaan, ja taloustilanne on vaihdellut, mutta ohjelmiston tinkimätön linja on pitänyt. Vahva draama on kerännyt katsojia myös maakunnan rajojen ulkopuolelta.[1] Huoneteatteri valmistaa ensi-iltaan vuosittain 4–6 esitystä.

  1. a b Jyväskylän Huoneteatteri (Arkistoitu – Internet Archive). Keski-Suomen Finnica. Viitattu 22.5.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.