Kåre Valebrokk

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kåre Valebrokk vuonna 2009 taidenäyttelyn avajaisissa Bergenissä

Kåre Valebrokk (17. joulukuuta 1940 Kristiansand, Norja9. helmikuuta 2013 Oslo) oli norjalainen liikemies, journalisti, päätoimittaja ja televisiojohtaja. Hänellä oli merkittävä rooli Dagens Næringsliv -lehden elvyttämisessä toimiessaan lehden johtajana 1985–1999. Lehti muutti nimensä Norges Handels- og Sjøfartstidende:stä vuonna 1987 ja nousi Valebrokkin johdolla maan eniten luetuksi talouslehdeksi. Hän siirtyi Norjan TV 2:n vastaavaksi toimittajaksi ja johtajaksi 1999 ja toimi asemassa kesäkuuhun 2007 saakka.[1]

Valebrokk aloitti työuransa laivojen siivoojana Kristiansandissa ja toimi myöhemmin muun muassa kaivureiden myyntiyrittäjänä. Hänellä oli parhaimmillaan jopa 50 työntekijää. Hän suoritti talousopinnot työn ohessa.[2] Valebrokk sairastui keuhkosyöpään vuonna 2012, toipui siitä kohtuullisesti, mutta kuoli jonkin ajan päästä syöpähoitojen yhteydessä saamaansa virustautiin.[3]

  1. Elisabeth Rodum , Hans Torgersen , Kjersti Nipen: Kåre Valebrokk er død Aftenposten. 9.2.2013. Viitattu 9.2.2013. (norjaksi)
  2. Kåre Valebrokk er død Dagens Næringsliv. 9.2.2013. Viitattu 9.2.2013. (norjaksi)
  3. En fri mann Dagens Næringsliv. 9.2.2013. Arkistoitu 12.2.2013. Viitattu 9.2.2013. (norjaksi)