Kaleva (elokuvateatteri)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elokuvateatteri Kaleva. Ajankohta epäselvä, kuitenkin ennen 1960-lukua.
Teatterin paikalla nykyisin sijaitseva uudisrakennus Turun Humalistonkadulla.

Kaleva oli turkulainen elokuvateatteri, joka toimi osoitteessa Humalistonkatu 2 vuosina 1906–1960. Alun perin Biografi teatteri -nimisen elokuvateatterin perusti rohdoskauppias Wilhelm Willberg, joka oli vuonna 1905 perustanut myös Turun ensimmäisen elokuvateatterin. Biografi teatteri oli Turun ensimmäinen varta vasten elokuvateatteriksi suunniteltu rakennus. Sen nimi muutettiin vuonna 1913 Alhambraksi, ja omistajat vaihtuivat useasti 1920- ja 1930-luvuilla. Vuonna 1938 teatterin osti Suomi-Filmi Oy, joka muutti nimen kansallishenkiseksi Kalevaksi. 1950-luvulla Kaleva toimi niin sanottuna non-stop -teatterina, jossa esitettiin joka päivä keskeytyksettä ohjelmaa. Kaleva joutui sulkemaan ovensa vuoden 1960 loppupuolella, jolloin rakennus purettiin uudisrakennuksen tieltä.[1]

Turun ensimmäisen elokuvateatterin vuonna 1905 perustanut rohdoskauppias Wilhelm Willberg myi pienen, liikehuoneistossa sijainneen Maailman Ympäri -teatterinsa jo puolen vuoden jälkeen ja ryhtyi rakennuttamaan Suomen ensimmäistä varsinaista elokuvateatterirakennusta. Axel Nyströmin suunnittelema rakennus valmistui vuoden 1906 alussa osoitteeseen Humalistonkatu 2, ja se sai nimekseen Biografi teatteri. Suuresta, 300-paikkaisesta elokuvateatteristateatterista tuli heti hienoston suosikki.[1]

Elokuvateatterin nimi vaihdettiin vuonna 1913 Alhambraksi. Wilhelm Willberg muutti kuitenkin Helsinkiin vuonna 1918 ja myi teatterinsa, jonka omistajat vaihtuivat sitten useasti 1920- ja 1930-lukujen aikana. Kauppias Magnus Krook myi Alhambran vuonna 1938 Suomi-Filmi Oy:lle, joka päätti vaihtaa nimen kansallishenkiseksi Kalevaksi.[1]

Suomi-Filmi teki Kalevasta Turun ensimmäisen niin sanotun non-stop -teatterin vuoden 1949 loppupuolella, mikä tarkoitti sitä, että ohjemaa esitettiin joka päivä tauotta klo 12–23. Lippuja sai ostaa ja saliin sai tulla milloin vain. Non-stop -ohjelma koostui pääasiassa piirretyistä, urheilukisoista ja uutiskatsauksista, minkä seurauksena tavalliset kokoillan elokuvat jäivät erillisiä yönäytöksiä lukuun ottamatta pois ohjelmistosta. Kalevan toiminta päättyi vuoden 1960 loppupuolella, jolloin Turun vanhin elokuvateatterirakennus joutui väistymään uudisrakennuksen tieltä.[1]

  1. a b c d Mäkelä, Jari: Biografi teatteri, Alhambra, Kaleva (Arkistoitu – Internet Archive). Turun Elokuvateatterien Historia 1905-2005. Elektroninen aineisto, 2005. Viitattu 31.7.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mäkilä, Jari: Turun Elokuvateatterien Historia (Arkistoitu – Internet Archive). Elektroninen aineisto, 2005.
  • Pajasta Palatsiin: Turun elokuvaelämän historia. Toim. Ari-Honka-Hallila, Helena Honka-Hallila, Hanna Kangasniemi, Hannu Salmi. Lähikuva-Yhdistys, Turun elokuvakerho, Varsinais-Suomen elokuvakeskus, Turku 1997.