Kallikrates-suunnitelma

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kreikan alueet, alueyksiköt ja kunnat Kallikrates-suunnitelman mukaisesti.

Kallikrates-suunnitelma (kreik. Πρόγραμμα Καλλικράτη, Prógramma Kallikráti) oli Kreikassa vuoden 2011 alusta toteutettu aluehallintouudistus. Ylemmälle aluehallintotasolle perustettiin seitsemän hajautetun hallinnon aluetta, joihin Kreikan 13 aluetta kuuluvat. Aiemmat prefektuurit lakkautettiin ja korvattiin alueyksiköillä. Hajautetun hallinnon alueet saivat osan prefektuurien vanhoista tehtävistä.[1] Uudistus on saanut nimensä antiikin kreikkalaisen arkkitehti Kallikrateen mukaan.

Kreikan talouskriisin seurauksena maan hallitus myös yhdisti lukuisia kuntia valtiontalouden tasapainottamiseksi. Kuntien määrä vähennettiin 1 034:stä kunnasta 325:een. Myös alue- ja kunnallisvaalien väliä kasvatettiin neljästä vuodesta viiteen vuoteen,[1] jolloin ne voitiin järjestää samaan aikaan europarlamenttivaalien kanssa.

Kallikrates-suunnitelman tekemiin uudistuksiin tehtiin muutoksia vuonna 2019 Kleisthenes I -suunnitelmassa.[2][3]

  1. a b Information about territorial administration Polyinvest. Arkistoitu 6.6.2014. Viitattu 3.6.2014. (englanniksi)
  2. Πρόγραμμα «ΚΛΕΙΣΘΕΝΗΣ Ι»Άρθρο 01 - Κατηγορίες Δήμων Υπουργείο Εσωτερικών (Kreikan sisäministeriö). Viitattu 1.9.2020.
  3. Οργάνωση και Λειτουργία των συνιστώμενων δήμων του άρθρου 154 του Ν.4600/2019 (Α’ 43) Υπουργείο Εσωτερικών (Kreikan sisäministeriö). Viitattu 1.9.2020.