Kallioplanetaario

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kallioplanetaario
Sijainti Nyrölä, Suomi
Koordinaatit 62°20′32″N 25°30′47″E / 62.34222°N 25.51306°E / 62.34222; 25.51306
Rakennustyyppi Planetaario
Valmistumisvuosi
Kartta
Kallioplanetaario

Kallioplanetaario on tähtitieteellinen oppimiskeskus Jyväskylän kaupungin Nyrölän kylässä noin 20 kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta. Kallioluolaan louhittu 50-paikkainen planetaario avattiin 29. huhtikuuta 2008. Planetaariossa voidaan tallennettujen ohjelmien lisäksi esittää myös ensimmäisenä Suomessa reaaliaikaista kaukoputkikuvaa taivaalta.[1]

Nyrölässä on myös Jyväskylän Sirius -yhdistyksen maaseutuobservatorio Nyrölän observatorio, jossa on kaksi tähtitornia. Kallioplanetaario on tähtitornien alapuolella.

Kallioplanetaarion tilat omisti ja niitä hallinnoi Nyrölän Tähtikeskus Oy, joka oli 300 piensijoittajan omistama, voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö. Sen pääomistajia olivat Nyrölän Kyläyhdistys ry, Tähtipolku Oy ja Jyväskylän Sirius ry. Planetaarion tontti oli Jyväskylän kaupungin omistuksessa.[2] Yhtiö asetettiin konkurssiin kesäkuussa 2014.[3] Syksyllä 2014 toiminta siirtyi uuden yrittäjän hoidettavaksi, mutta planetaario on ollut suljettuna sen jälkeen. Sen avaamista uudelleen yleisölle on pohdittu sillä planetaario on toiminut tilauspohjalta ryhmille.[4]

Kallioplanetaario voitti Keskisuomalainen markkinointiteko 2008 -yleisöäänestyksen.[5] Sanomalehti Keskisuomalaisen järjestämässä mobiiliäänestyksessä.[6] Toiselle ja kolmannelle sijalle ylsivät kylpylähotelli Peurunka ja ravintola Shaker.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]