Kanadan rugby union -maajoukkue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kanadan joukkueen pelaajia MM-kilpailuissa 2013.

Kanadan rugby union -maajoukkue edustaa Kanadaa rugby unionin maajoukkuekilpailuissa. Sitä hallinnoi vuonna 1974 perustettu Rugby Canada.[1]

Kanada on pelannut kaikissa MM-lopputurnauksissa. Se on selviytynyt parhaimmillaan puolivälieriin Englannin kisoissa 1991. Se voitti tuolloin alkulohkon otteluissa Fidžin ja Romanian sekä hävisi Ranskalle. Puolivälieräottelussa se hävisi Uudelle-Seelannille pistein 13–29. Vuosien 1987, 1995, 1999 ja 2003 MM-kilpailuissa Kanada voitti kussakin yhden ottelun ja hävisi muut. Vuoden 2007 kisoissa se pelasi tappioiden lisäksi yhden tasapelin, 2011 tuloksena oli voitto, tasapeli ja kaksi tappiota. MM-kilpailuissa 2015 se hävisi kaikki neljä otteluaan. MM-kilpailuissa 2019 se hävisi kolme ottelua[1] ja yksi ottelu peruutettiin Taifuuni Hagibisin vuoksi[2].

Kanada on sijoittunut World Rugby Pacific Nations Cupissa parhaimmillaan toiseksi 2013. Amerikan-mestaruuskilpailuissa se saavutti pronssia 2016.[1]

Kanada oli toukokuussa 2020 kansainvälisen rugbyliitto IRB:n rankingissa 23. sijalla.[3]

  1. a b c Rugby - Canada the-sports.org. Viitattu 28.10.2015. (englanniksi)
  2. Recovery begins as Japan's Typhoon Hagibis leaves trail of death and destruction cnn.com. 13.10.2019. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
  3. World Rankings worldrugby.org. 9.3.2020. Arkistoitu 11.5.2016. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]