Kaori Iwabuchi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaori Iwabuchi
岩渕 香里
Henkilötiedot
Syntynyt28. huhtikuuta 1993 (ikä 31)
Ueda, Japani
Mäkihyppääjä
Seura Matsumoto University
Maailmancup
Kaudet 2011–

Tietolaatikko päivitetty 19. helmikuuta 2016

Kaori Iwabuchi (jap. 岩渕 香里, Iwabuchi Kaori, s. 28. huhtikuuta 1993 Ueda) on japanilainen mäkihyppääjä.

Iwabuchi kilpaili ensimmäisen kerran Continental Cupissa maaliskuussa 2009 Zaōssa, ja on parhaimmillaan sijoittunut viidenneksi. Maailmancupissa hän debytoi Lillehammerissa joulukuussa 2011. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran Zaōssa maaliskuussa 2012 oltuaan seitsemäs. Parhaimmillaan hän on sijoittunut kuudenneksi Lahdessa helmikuussa 2016 ja Klingenthalissa joulukuussa 2021.[1]

Falunin MM-kilpailuissa 2015 Iwabuchi sijoittui normaalimäessä 36:nneksi ja Lahdessa 2017 11:nneksi. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän oli kahdestoista. Seefeldin MM-kilpailuissa 2019 hän kilpaili vain joukkuemäessä, jossa tuloksena oli kuudes sija. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 hän oli suurmäessä 29:s. Pekingin olympialaisissa 2022 hän sijoittui normaalimäessä 18:nneksi. Nuorten tasolta hänellä on joukkuemäen MM-kulta Erzurumista vuodelta 2012.[1]

  1. a b Kaori Iwabuchi Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)