Karan koulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karan koulu.

Karan koulu on yläkoulu Riihimäen Harjukylässä.

Koulun perusti alun perin Charlotta Lydecken vuonna 1857 ruotsinkielisenä tyttökouluna Sortavalassa.[1][2] Koulu muuttui Sortavalan Suomalaiseksi Tyttökouluksi vuonna 1904 ja sen yhteyteen perustettiin yliopistoon johtavat jatkoluokat vuonna 1908. Toisen evakkomatkan jälkeen vuonna 1944 koulun nimeksi tuli Riihimäen Tyttölyseo.[3]

Arkkitehti Eeva Larkan suunnittelema koulurakennus valmistui vuonna 1956 Riihimäen yhdeksänvuotiseksi tyttölyseoksi. Uudenaikaisessa rakennuksessa oli erikoisluokkien lisäksi 17 normaaliluokkaa, kirjasto, kerhohuone, ruokala sekä tilava opetuskeittiö kodinhoitohuoneineen.[1][2]

Tyttölyseo muutettiin vuonna 1971 Karan yhteislyseoksi. Peruskoulu-uudistuksen myötä vuonna 1976 lukioluokat yhdistettiin ja siirrettiin Riihimäen lukioon ja toimintaa koulurakennukseen jäi jatkamaan Karan yläaste. Nykyinen nimi Karan koulu otettiin käyttöön vuonna 1994. Koulurakennuksessa on myös toiminut pitkään valtion askarteluohjaajaopisto. Rakennus peruskorjattiin vuonna 2010 arkkitehtitoimisto Siistonen Oy:n suunnitelmin.[2]

Vuonna 2015 koulussa oli 420 oppilasta.[1]

  1. a b c Riihimäen kotikaupunkipolku 2019.pdf (Arkistoitu – Internet Archive) (sivu 22, kohde 20 - Karan koulu), riihimaki.fi
  2. a b c Riihimäen rakennetut kulttuuriympäristöt 2020 (Arkistoitu – Internet Archive) (sivu 163, kohde 141 - Karan koulu), riihimaki.fi, viitattu 24.9.2020.
  3. Ka­ran kou­lu riihimaki.fi. Viitattu 29.8.2023.