Karenssi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Karenssi on korvaukseton määräaika, jonka kuluessa ei makseta etuuksia, joihin saaja normaalisti olisi oikeutettu. Karenssia käytetään tukien leikkaamiseen, minkä tarkoituksena on taloudellisen sanktion tuottaminen, millä pyritään rankaisemaan[1] etuuden saajaa siitä, ettei hän virkamiehen mielestä ole noudattanut lain päämäärää.

Karenssia karenssin nimisenä käytetään Suomessa työttömyyskorvauksien yhteydessä, jossa pisimmät karenssit vastaavat kahden kuukauden, 60 päivän, tuloja eli joissain tapauksissa 1/6 vuosituloista.

Karenssin perusteena on työttömyysturvalain mukainen työvoimapoliittinen lausunto, jonka antaa työ- ja elinkeinotoimiston työvoimalautakunta. Työvoimapoliittisesta lausunnosta ei saa työttömyysturvalain mukaan valittaa, mutta sen perusteella tehdystä päätöksestä saa valittaa sitten, kun päätös on annettu. EU pakotti Suomea muuttamaan karenssilainsäädäntöä, koska muissakaan EU-maissa ei ole karenssia ja Suomen karenssiohjeet olivat liian tiukkoja.

Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö ry julkaisee lehteä Karenssisanomat.

Karenssityypit Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erokarenssi tarkoittaa työstä, koulutuksesta tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä eroamista. Erokarensseja voivat olla

Työvoimapoliittinen koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • koulutuksesta omasta syystä eroaminen 8§
  • osoitetusta koulutuksesta omasta syystä eroaminen 8§, josta langetetaan kahden kuukauden karenssi
  • työstä ilman pätevää syytä eroaminen 9§, josta langetetaan yhden tai kolmen kuukauden karenssi
  • itse aiheutettu työsuhteen päättyminen 9§, josta langetetaan yhden tai kolmen kuukauden karenssi

Kieltäytymiskarenssit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työvoimapoliittinen koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • toistuva koulutuksesta kieltäytyminen 11§
  • osoitetusta koulutuksesta kieltäytyminen 8§, josta langetetaan kahden kuukauden karenssi
  • ilman pätevää syytä koulutuksesta kieltäytyminen 8§
  • omasta menettelystä aiheutunut työsopimuksen syntymättä jääminen 9§, josta langetetaan yhden tai kahden kuukauden karenssi
  • toistuva työstä kieltäytyminen 11§
  • osoitetusta työstä kieltäytyminen 7§, josta langetetaan yhden tai kahden kuukauden karenssi
  • osoitetusta työstä kieltäytyminen 11§

Kuntouttava työtoiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • kieltäytyminen toistuvasti työkyvyn ja työkunnon selvittämiseen pyrkivistä toimenpiteistä 9§, kahden kuukauden karenssi [2]

Uusi irtisanomislaki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joulukuussa 2018 uutisoitiin, että uudessa irtisanomislaissa työntekijän irtisanomisesta saisi työntekijä 60 päivän karenssin ja irtisanoutumisesta 90 päivän karenssin. Tämä tarkoittaisi että irtisanoutuminen on moitittavampaa kuin irtisanotuksi joutuminen.[3]