Kazoo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Metallinen kazoo.

Kazoo on yksinkertainen membranofoni eli kalvosoitin, joka synnyttää tietynlaisen soinnin, kun soittaja hyräilee siihen. Kazoo on niin sanottu mirliton-soitin, jollainen muuntaa soittajan ääntä värähtelevän kalvon avulla.

Afrikassa on käytetty kazoon tapaisia instrumentteja satoja vuosia naamioimaan ihmisääntä tai matkimaan eläimiä, usein seremoniallisissa tarkoituksissa. Juuri tällaiseen instrumenttiin perustui ensimmäinen kazoo, jonka keksi afroamerikkalainen Alabama Vest 1800-luvulla. Ensimmäisen kazoon valmisti Vestin määritysten mukaan saksalainen kelloseppä Thaddeus von Clegg. Kazoon ensiesittely tapahtui markkinoilla Georgian osavaltiossa vuonna 1852.

Ensimmäiset metalliset kazoot valmistettiin ja patentoitiin Edenin pikkukaupungissa New Yorkin osavaltiossa, jossa niitä valmistetaan edelleen samassa tehtaassa. Kazoon tapaisen soinnin voi saada myös itse aikaan kamman ja ohuen paperin avulla.

Kazoota käyttävät muun muassa skiffleyhtyeet, huumorimusiikin esittäjät ja monet harrastelijat. Se on yksi harvoista Yhdysvalloissa kehitetyistä akustisista soittimista ja yksi helpoimmista oppia soittamaan, sillä siihen tarvitaan vain hyräilemisen taitoa. Original Dixieland Jass Bandin levytyksessä ”Crazy Blues” vuodelta 1921 on taidokas kazoosoolo, jota voisi luulla jopa pasuunasooloksilähde?. Seminaarinmäen mieslaulajien kappale ”Böönat” huipentuu kazoolla toteutettuun mopohurjasteluun. Satunnaisesti kazoota on kuultu myös erilaisissa popmusiikin levytyksissä, kuten Jimi Hendrixin kappaleessa ”Crosstown Traffic” (jossa omatekoinen kazoo soittaa samoja säveliä sähkökitaran kanssa), Uriah Heepin kappaleessa ”The Magician’s Birthday”, Klamydian kappaleessa ”Nina Autio” sekä Hurriganesin tulkinnassa Johnny and the Hurricanesin klassikosta ”Red River Rock”. Myös Eric Claptonin Unplugged-levyllä julkaistussa versiossa kansanmusiikkikappaleesta ”San Francisco Bay Blues” on kazoo-soolo.

Kazoota ei ole juurikaan käytetty klassisessa musiikissa, paitsi David Bedfordin teoksessa With 100 Kazoos, jossa korostuu soittimen yksinkertaisuus: muutama kazoo jaetaan yleisön edustajille, jotka säestävät niillä ammattilaisorkesteria.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]