Kefála (Kéa)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kefála
Κεφάλα
Sijainti

Kefála
Koordinaatit 37°40′51″N, 24°19′43″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Kéa, Kéa-Kýthnos, Etelä-Egean saaret
Historia
Tyyppi asutus ja hautausmaa
Ajanjakso 3300-luku eaa.
Kulttuuri neoliittinen kulttuuri

Kefála (kreik. Κεφάλα) on neoliittisen kauden aikaisen asutuksen ja hautausmaan arkeologinen kohde Kéan saarella Kreikassa.[1][2] Se sijaitsee saaren pohjoisrannikolla olevalla samannimisellä niemellä, josta se on saanut nykyisen nimensä.[3] Paikan muinaista nimeä ei tunneta.

Kefálan asutus on ajoitettu myöhäiselle neoliittiselle sekä kalkoliittiselle kaudelle noin 3300 eaa. Se on merkittävä, koska se tarjoaa tietoa Egeanmeren alueen siirtymävaiheesta kivikaudelta pronssikaudelle.[1] Kefálan kulttuurilla on paljon yhtäläisyyksiä Attikan saman ajan asutusten kanssa, ja siksi niitä kutsutaan joskus yhdessä Attika-Kefála-kulttuuriksi. Asutus on hylätty yht'äkkisesti tuntemattomasta syystä.[2]

Asutuksen koko on ollut arviolta vain noin 45–80 henkeä. Asutuksen talot olivat pohjakaavaltaan suorakulmaisia ja tehty kivestä. Ne oli rakennettu hyvin tiiviisti. Elinkeinoina olivat maanviljelys, karjankasvatus, kalastus, kutominen ja keramiikan valmistus; kauppamerenkulku, kuten Mílokselta tuodun obsidiaanin kauppa; sekä ainakin loppuvaiheessa myös kuparin työstäminen. Kuparin uskotaan tulleen Attikan alueelta Laureionista.[1][2]

Kefálan hautausmaa on ollut rakennettu pengerrykselle kahteen tasoon. Hautausmaalta on löydetty yhteensä 40 suorakulmaista tai pyöreää hautaa, joista osa on yksilöhautoja ja osa useammalle hengelle tarkoitettuja. Yhteensä vainajia on ollut 65 noin 60–150 vuoden aikana.[1][2]

Kefálan arkeologiset kaivaukset suoritettiin vuosina 1960–1966 sekä 1973.[2]

  1. a b c d The neolithic settlement of Kefala Aegean Islands. Arkistoitu 5.9.2017. Viitattu 21.8.2017.
  2. a b c d e Kephala on Kea Foundation of the Hellenic World. Viitattu 21.8.2017.
  3. Archaeological Site of Kephala Greek Travel Pages. Viitattu 21.8.2017.