Keritseminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keritsemistä.
Tom Robertsin maalaus vuodelta 1890.

Keritseminen on työtehtävä, jossa muun muassa lampaalta (tai myös esimerkiksi alpakalta) ajetaan villa pois. Keritseminen tehdään yleensä keritsimillä tai kerintäkoneella. Keritsemisestä hyötyy sekä eläin että ihminen, sillä eläin pääsee paksusta ja kuumasta karvapeitteestään ja ihminen saa villaa, josta voi kutoa esimerkiksi lankaa

Taitava keritsijä voi keritä päivässä yli 200 lammasta. lähde?

Australialaiset ovat kehittäneet kemiallisen keritsemismenetelmän, jossa lampaalle annetaan karvanlähtöä aiheuttava proteiinirokote, ja niiden päälle vedetään hiusverkkoa muistuttava verkkopaita. Viikkoa myöhemmin karva irtoaa ilman leikkausta.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.