Keskustelu:Heikki Kinnunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Heikki Kinnunen esiintyi myös Siivotaan siivotaan -nimisessä sarjassa joskus 1990-luvulla. A.Toivanen 25. marraskuuta 2007 kello 21.54 (UTC)

Hämmästyin tämän henkilö-artikkelin alkeellisuutta. Esim. Hän myös esiintyi monissa poliittisissa näytelmissä, kuten Ylioppilasteatterin Lapualaisoopperassa (1966) sekä Kom-Teatteri eri produktioissa. Näyttelijät kun nyt esiintyvät hyvin monenlaisissa näytelmissä, se näes on heidän työtään. Ja sitten se vapaamuurari-juttu. Jos elossa olevasta henkilöstä tehdään artikkelia, olisi tosi fiksua keskustella henkilön itsensä kanssa. Suosittelen! Tämmöset artkkelit menevät hölmöydessään huumorin puolelle.
Juu, ja onko nyt ihan varma, että Heikki Kinnusen tunnetuin rooli on Vääpeli Körmy? Jo 1970-luvulla hän oli erittäin tunnettu sketsinäyttelijänä yhdessä Leo Lastumäen kanssa (saman suuruusluokan suosio kuin Peteliuksella ja Kallialalla myöhemmin), ja sitten Onks viljoo näkyny -miehenä (voisi nyt ehkä ollakin tunnetuin rooli). Ja samoin Lampaansyöjät 1970-luvulla oli erittäin tunnettu (Juuri pääsin lukemassta Panu Rajalan Huovis-elämäkertaa), ja luulen (pystyisi varmaan tarkistamaankin) että se hyvinkin saattoi saada enemmän katsojia kuin mikään Vääpeli Körmy -elokuva (tai en tiedä, Turhapuroja ja Körmyjä kai on näytetty vuosikaudet varusmiehille, mikä voi nostaa katsojalukuja). Ja lisäksi Kinnusella on lukuisia tärkeitä vakavia elokuva- ja teatterirooleja, joista varmaan joistakin on saanut tunnustuksiakin. --Urjanhai (keskustelu) 18. syyskuuta 2013 kello 13.03 (EEST)[vastaa]

"Russian, please"[muokkaa wikitekstiä]

Is heiki Kinnunen the same person who acted in "Russian Please"?

http://www.youtube.com/watch?v=3MFGQQ-v4vo  –Kommentin jätti 188.110.1.62 (keskustelu)

Yes he is. --Otrfan (keskustelu) 22. helmikuuta 2014 kello 14.40 (EET)[vastaa]
Eikös tämä ole tv-sarja? Silloinhan se pitäisi olla listattu niiden joukossa. Kai tuosta jossain voisi mainita, vai eikö lähteitä löydy? 82.141.94.229 11. helmikuuta 2015 kello 04.10 (EET)[vastaa]
If somebody wants to create a page for kapusta and pazalusta, a German page exists.
https://de.wikipedia.org/wiki/Russisch,_bitte!
29. joulukuuta 2015 kello 20.49 (EET)
Not anymore: "Diese Seite existiert nicht" 212.50.203.198 5. lokakuuta 2016 kello 22.08 (EEST)[vastaa]
Actually, it is there, but the "!" was left out of the name (by wikipedia), so it did not work. 212.50.203.198 5. lokakuuta 2016 kello 22.10 (EEST)[vastaa]

Johdantoon on tarpeetonta laittaa otsikoita, eikä niihin oikeastaan saakaan laittaa otsikoita, koska ne ovat johdantoja. Teatteriura on oman otsikkonsa alla ja niin poispäin. -- Drefer (keskustelu) 8. toukokuuta 2019 kello 12.10 (EEST)[vastaa]

Ohje: ”Johdanto-osio koostuu muutamasta, tavallisesti enimmillään neljästä, aiheeseen johdattavasta kappaleesta ja sen aloittaa määritelmä. Johdantoa ei otsikoida ja se sijoittuu artikkelissa sisällysluettelon yläpuolelle. – – – Leipäteksti on artikkelin varsinainen tietosisältö. Leipätekstin osakokonaisuudet merkitään väliotsikoilla.” Joskus johdanto-osio voi olla epätavallinen. ---​r​a​i​d​5 (keskustelu) 8. toukokuuta 2019 kello 23.16 (EEST)[vastaa]
Nyt johdannossa on enemmän kappaleita kuin ohjeen mukaan tulisi olla. Onko ratkaisuna yhdistää kaikki ja keksiä lisää kerrottavaa? Ei kai sentään. Ehkä kappaleita voisi kuitenkin yhdistää ja tarkastella, mikä on lukijan tarpeellista heti tietää. Artikkelin rakenne on toisenlainen verrattuna muihin näyttelijäartikkeleihin. Muuttunut teksti: ”Johdanto koostuu tavallisesti enimmillään neljästä kappaleesta.” ---raid5 (keskustelu) 19. tammikuuta 2021 kello 23.40 (EET)[vastaa]