Keskustelu:Kristiansand

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ulkoisista linkeistä

[muokkaa wikitekstiä]

Palautin nyt nuo aiemmin hävitetyt, koska tyylioppaan mukaisesti tuolloinkin olin niitä ulkoisia linkkejä lisäillyt. Niitä poisteleva toimikoon tyylioppaan mukaan, eikä suoraan vain poistelisi heitä, koska silloin häviää ihan merkityksellistä tietoa.Tetopa 20. elokuuta 2007 kello 14.59 (UTC)

Yleisesti tapana on linkittää ulkoisin linkein vain itse aiheeseen kuuluvaa tietoa sijoitettuna artikkelin loppuun, ja leipätekstissä käytetään tavallisia wikilinkkejä. Punainen linkki ei ole virhe: se tarkoittaa ettei aiheesta ole artikkelia, ja voi houkutella jonkun kirjoittamaan artikkelin. Punaiset linkit listautuvat automaattisesti myös halutuimpien sivujen luetteloon, joka edelleen voi houkutella ihmisiä kirjoittamaan aiheesta. Ulkoinen linkki tekstin keskellä ei luetteloidu ko. luetteloon, eikä siten näy halutuimpien sivujen luettelossa. --Tve4 20. elokuuta 2007 kello 15.06 (UTC)
Palautin uudelleen - viite ks ulkoisista linkeistä tyyliohje "Linkittäminen myös ulkoisiin lähteisiin on erittäin suotavaa" ... ja alempana tässä käytetty tapa on eräs mahdolliseksi tavaksi annettu. Poistamiseen tarvitsee järeämpää perustetta, jos tietoa meinaa hävittää.Tetopa 20. elokuuta 2007 kello 15.07 (UTC)
Tyylioppaassa ei sanota mitään, että ulkoisiin lähteisiin linkittää voi tekstin sisällä (siellä sanotaan "Wikipedia ei ole linkkilista"), ja sellaiset on aina poistettu ja muutettu wikilinkeiksi. Esimerkissäkin on annettu ohjeet vain "Aiheesta muualla" -osion linkittämiseen. Punaisten linkkien poistaminen taas ei auta Wikipediaa, ks. yllä. --Tve4 20. elokuuta 2007 kello 15.10 (UTC)
Ei siellä myöskään sanota, että ei voisi. Ideana se, että lisätköön tekstin "punastaja" sitten mieluummin nuo linkit esim. "References"-osion alle, jonne ne voi hyvin lisätä, sen sijaan että hävittää tiedon. Maltillisuus asiallisen tiedon poistamisessa kunniaan.Tetopa 20. elokuuta 2007 kello 15.12 (UTC)
Lisään vielä tyyliohjeesta lainauksen: "Artikkelin johdannot, kappaleiden alut, taulukon solut ja kuvatekstit ovat hyviä paikkoja linkeille. Pyrkimyksenä on, että lukijan ei tarvitse metsästää haluttua linkkiä muualta sivulta. Toisaalta linkkejä tulisi myös käyttää säästeliäästi, artikkeli voi helposti näyttää "yli-linkitetyltä"." - eli pyrkimyksenä juuri tuo, ettei tarvitse metsästää haluttua linkkiä muualta sivulta - toki sitten on makuasia, ettei tule "yli-linkitystä". Siksi en ihan ilman pikku protesteeraamista sulata suoraan tiedon hävittämistä :-) Tetopa 20. elokuuta 2007 kello 15.14 (UTC)
Lisään vielä, että samaa mieltä kanssasi, että varmaan on hyvä tapa "punastaa" nuo linkit merkityksellisistä jutuista, jotta ne sitten toimivat jos/kun joku tekee niistä jutun. Pointtini koskee tiedon silkkaa poistamista, ilman että linkkejä vaivaudutaan sitten merkitsemään lähteisiin. Tarkentaakseni tuota pointtiani. Eli emme ole ihan eri linjoillakaan tässä. Tämä artikkeli on ihan ensimmäisiä muokkauksiani, josta syystä tuota linkitystä on kokemattomuudestakin johtuen enemmän kuin viimeisissä. Silti ei ole hyvä poistamisen ilosta vain poistella ilman kunnon paneutuvaa editointia.Tetopa 20. elokuuta 2007 kello 15.17 (UTC)
Ulkoisten linkkien sisältämä url jää muokkaushistoriaan vaikka ne muutetaan sisäisiksi linkeiksi. Myös Google on keksitty, jos joku tarvitsee tietoa kirjoittaakseen artikkelin tai muuten vain. --Tve4 20. elokuuta 2007 kello 15.33 (UTC)
Tuo ohje on hieman ristiriitainen sikäli, että jos ne merkitsee vaikkapa lähteiksi, niin sitä linkkiä joutuu taas etsimään eri kohdasta artikkelia. Ilmeisesti käytännöksi olisi linkin poistajalle hyvä suositella, että tekisi merkittävästä asiasta, joka ansaitsee oman artikkelinsa, itse sen artikkelin ennen kuin ihan poistaa... muuten tuo lähteiksi merkitseminen toimii ihan ok. Muokkaushistoriasta on vähän tylsää alkaa kaivella uudelleen, jos varsinkin joku on työn jo tehnyt. Käsittääkseni juuri tiedon hävittämisessä kannattaapi olla mieluummin maltillinen kuin innokas, mikäli olen tuota yleishenkä tulkinnut oikein.Tetopa 20. elokuuta 2007 kello 15.36 (UTC)

Artikkeli muistuttaa nyt enemmän matkailumainosta kuin tietosanakirja-artikkelia. Siitä kannattaa siivota pois kaikki ylisanat ja kehumiset ja miettiä minkälainen tietosanakirja-artikkelin kuuluu olla. Linkit kuuluvat tosiaan loppuun, ja kaiken kaikkiaan niitä on liikaa. Paikallinen olutpanimo on paikallinen merkittävyys, ei tärkeä fi.Wikipediassa, ym.--Ulrika 20. elokuuta 2007 kello 16.04 (UTC)

Matkailuaiheiset linkit ovat varmasti eräs syy hakea wikipediasta tietoa- ainakin itse toivoisin eri kaupunkien kohdalla löytäväni linkin ainakin kaupungin viralliseen turisti-informaatioon, miksei myös muihin tasokkaisiin portaaleihin. Näin nettimaailmassa ei mielestäni kannata kangistua paperiajan ensyklopediatyyliinkään, pelkästään, vaan esittää monipuolisesti tietoa aiheesta erilaisiin tarpeisiin. Olutpanimotkin ovat ehdottoman tärkeitä alan harrastajille jne. Ihmettelen turhaa rajaamista, jos tieto on sinänsä oikeaa ja hyvin jäsenneltyä. Tyyliä kannattaa aina tarkistella, toki. Mistäs muuten olet saanut viisauden omalta osaltasi siihen, millainen "tietosanakirja-artikkelin tulee olla"? Jakanet sitä muillekin myös vähän tarkemmin?Tetopa 22. elokuuta 2007 kello 11.45 (UTC)
Ai mistäkö? Hyllyssäni on neljä yleistietosanakirjaa + erikoisalojen tietosanakirjoja. Voin harkita kirjoittamisen kurssin perustamista, jos ilmaantuu riittävästi osanottajia. Yhdessä keskustelukommentissa niin laajaa aluetta ei voi opettaa. Yleisesti ottaen tiivis ilmaisu ilman turhia attribuutteja antaa lukijalle enemmän kuin löysä kerronta, ja sitä tarkoittaa tietosanakirjamainen tyyli noin karkeasti yleistäen. Rajaaminen ei ole turhaa, sitähän harrastetaan Wikipediassa koko ajan. Sen sijaan että laitetaan yhden eläintarhan linkki, tarjotaankin lukijalle sivu http://www.kristiansand.as/, josta löytyvät kaikki kaupungin eläintarhat ym. Se on tasapuolista ja palvelee paremmin tiedon hakijaa. Sitä paitsi monet tiedot vanhenevat nopeasti, eikä niiden päivittymiseen Wikipediassa voi luottaa. Mutta: kaupunkiartikkelit ovat mielenkiintoinen ja olennainen osa Wikipediaa, joten jos olet kiinnostunut siitä hommasta, työmaata riittää:) --Ulrika 22. elokuuta 2007 kello 12.14 (UTC)
Kuten tuumasin, ei kannattane kangistua hyllyissä pölyttyvien tietosanakirjojen ja ensyklopedioitten paperigenreen, pelkästään - vaan esim. mielestäni juuri linkittämisellä on oivia mahdollisuuksia kehittää vaikka mitä. Samaa mieltä löysästä kerronnasta, eri mieltä esim. deletionistisesta linkkien (myös lähdeviitteiksi merkittyjen) yksisilmäisestä hävittämisestä. Esim. aiemmin oli tästä hävitetty lähteitä, joita olin laittanut, tyskyssä - mm. kaupungin lentoasemasta kertova, josta saa tärkeää tietoa siitä, miten ko. paikkaan pääsee(virallinen lentoaseman sivu sis. kulloinkin voimassa olevat aikataulut). En tosin katsonut, olitko sinä sen hävittänyt - harmitti vain pistää tuo lentoaseman linkki uusiksi. Tuossa tapauksessa muokkaamasi "yksi eläintarha" on maan suurin (muistaakseni ainoa yleisluonteinen noin eksoottisia elukoita sisältävä), joka tunnetaan juuri nimellä "Dyreparken" koko maassa... Kun siihen viittaava linkki kokonaan poistetaan, myös lähdeviitteenä, menee homma mielestäni ns. pilkun.. viilaamiseksi. Siksi toivoisin, että kovin innokkaat deletionistit (joihin sinut ja Velman mm. luen) malttaisivat näppejään ainakin vähän, ja mielellään "tyyliä" korjatessaan eivät töskäisi hyödyllistä informaatiota pois aiheuttaen turhaa työtä muille. Kiitos.Tetopa 22. elokuuta 2007 kello 12.25 (UTC)
Tietosanakirjat eivät pölyty hyllyssäni, vaan esimerkiksi korjaan Wikipediassa olevia virheitä niistä löytyvin asiantuntijatiedoin. Tyylisi suhtautua tietosanakirjoihin paljastaa, ettet kuulu niiden käyttäjiin etkä ole tutustunut niihin. Suosittelen tutustumista. Ehkei sieltä löydy tuoreinta rapartistia, mutta paljon sellaista tietoa, mitä Wikipediaan kukaan tuskin koskaan tai pitkään aikaan tulee kirjoittaneeksi. --Ulrika 22. elokuuta 2007 kello 12.35 (UTC)
Tuo pointtini ei koskenut rapartisteja (en itse lisäile semmoisia, mutta jos nyt joku asiaa harrastaa, niin harrastakoon), vaan esim. hyödyllisten linkkien turhaa hävittämistä (niissä hyllyissä tai käsissä koirankorville kuluvissa paperikirjoissa ei ole niitä linkkejä, wikipediassa voi olla, mikä tekee asiasta ylivertaisen kirjoihin nähden). Mikäli wikipedia jäykistetään "paperikautiseksi" sovellukseksi, niin voi että. Luulen tosin, että ymmärsit pointtini. Muihin arveluihisi omista taipumuksistani en ota kantaa, deletionistiksi luokittelen sinut ihan oman kertomasi perusteella, ja edelleen vähän toppuuttelisin liikaa intoa asiassa - oma näkemyksesi ei välttämättä ihan aina ole se paras ja monipuolisin, kuitenkaan, vaikka ei ole se minunkaan - silti yleisohjeena pitäisi mielestäni mieluummin olla maltti kuin sokea hävittäminen.Tetopa 22. elokuuta 2007 kello 12.41 (UTC)
Käytät liikaa (epäystävällisiä) attribuutteja. Jos olen sokea, se loukkaa, jos en ole sokea, se loukkaa. Linkkien poistaminen on poistamista ei sokeaa hävittämistä. Mutta ehkä me jo alamme päästä samoille linjoille tai ainakin ymmärtää toisiamma:) --Ulrika 22. elokuuta 2007 kello 12.48 (UTC)
Suurin piirtein kommentoin sinulle sen mukaan, miten olen oman tyylisi kokenut tähän saakka (ts. käsittääkseni et ole suinkaan itse vähiten kärkevästä päästä kommentoidessasi toisten tekemisiä - voin toki olla väärässäkin tässä tulkinnassani). Pyydän anteeksi, sikäli mikäli loukkasin, oikeasti. Mikäli merkityksellisen tiedon deletoi "tyyliseikan" vuoksi, niin silloin sille tiedolle on tuo poistaja "sokea"... ja taas tuon NPOVinkin mukaan toiselle merkityksetön tieto voi olla jollekin muulle merkityksellistä, jonka takia sitten kannattaisi se maltti...Tetopa 22. elokuuta 2007 kello 12.52 (UTC)

Kuvien sijoittelu

[muokkaa wikitekstiä]

Siirsin pieniä kuvia, jottei muokkaa-linkki mene tekstin päälle, näin ainakin minulla kävi. Oliko aiempi asettelu mielestäsi huono, Tetopa? --Ulrika 22. elokuuta 2007 kello 15.54 (UTC)

Minä värkkäilen näitä läppärillä, ja siirtosi jälkeen minulla meni tekstin päälle... ilmeisesti näytön koolla on merkitystä. Yritin edelleen pistää kuvia hajautetummin, ja nyt läppärinäytöllä toimii, mitenkähän isommalla?Tetopa 22. elokuuta 2007 kello 16.53 (UTC)
Minulla ei tällä koneella ole kovin suuri näyttö, mutta nyt näyttäisi hyvältä. Samasta asiasta näyttää olevan keskutelua Kahvihuoneessa. Käsittämätöntä miksi ei keskieurooppalaisten käytöntöä voi ottaa suomiwikiin, kun se kerran siellä toimii. No hiljaa hyvä tulee, ehkä joskus vielä:) --Ulrika 22. elokuuta 2007 kello 17.25 (UTC)