Keskustelu:Tunne

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Todella surkea artikkeli

[muokkaa wikitekstiä]

Arttikkelin tiedot ovat luultavasti osittain vanhentuneita. Psykoanalyysiä ei nykyisellään pidetä kovin selitysvoimaisena ja sitä voikin pitää pseudotieteenä.--Tmoisa 14. helmikuuta 2007 kello 19.42 (UTC)

Joo, samaa mieltä. Uudelleenkirjottaminenkaan ei ois välttämättä huono vaihtoehto. --Erkkimon (Itkumuuri) 23. toukokuuta 2007 kello 15.51 (UTC)

Kirjottelin tuon uusiksi vastaamaan nykyisempiä käsityksiä. Lähteet ovat pääosin kirjoissa, joita on jo sellainen kasa että Damasiota lukuunottamatta ei kannata lähteä mainitsemaan. Osa saattaa tuntua rohkealta ja jo nykytutkimuksen ulottumattomissa olevalta. Ensimmäisenä artikkelinani olisin hyvin kiitollinen palautteesta. Älä mielellään poista tekstiä, teen sen itse palautteen perusteelta (ellet sitten ole täysin päinvastaista mieltä kirjoituksesta kuin minä)

Serenity 14. elokuuta 2007 kello 02.23 (UTC)

Käsittääkseni jotkin tunteet voivat olla kätkössä ihmisen sielussa näkymättä juuri lainkaan henkilön ulkopuolelle. Sanoisin, että nykyään varsinkin nuorten ihmisten keskuudessa tällainen piilossa oleva tunne on usein vihan tunne. Uskon, että joillakin (liian hienotunteisilla?) ihmisillä vihan tunne voi "kertyä" sieluun hankalasti hoidettavissa olevaksi möykyksi. Oman traagisen kokemukseni perusteella tiedän, että liian pitkälle mennyt vihan piilottaminen ja patoaminen omaan sieluun on ihmisen psyykkisen ja koko olemuksen terveyden kannalta erittäin vaarallista. Patoutuneen vihan aiheuttama paha olo voi johtaa ajan mittaan äärimmillään tilanteeseen, jossa paha olo ikään kuin romahtaa murskaavalla painolla vihaa patovan ihmisen sielun ja koko olemuksen päälle. Tästä vihan kierteestä on oman henkilökohtaisen kokemukseni mukaan erittäin vaikeaa toipua potilaan omin voimin, ja mahdollisesti vihan automaattisesti loputtomasti syvenevää kierrettä voidaan ainoastaan jarruttaa joillakin ajatuskuvioilla. L. J. M. 3.7.2008 Kommentin jätti 84.251.76.57 (keskustelu – muokkaukset). ---

Pahoittelen mutta jo sielun mainitseminen romuttaa tieteellisen kiinnostuksen ja uskottavuuden. Tietyin "muokkauksin" puhut kyllä asiaa, ja suosittelenkin vaikkapa tiede.fi keskustelufoorumeita. Tänne "faktaa", vaikka onkin kovin liukuva aihe.-serenity Kommentin jätti Serenity (keskustelu – muokkaukset).

Käsittääkseni emootiot ja tunteet ovat eri asioita, ja sitä ei ole huomioitu millään muotoa tässä artikkelissa. Kun itse yritän saada selville nimen omaan emootion ja tunteen eron, niin on kuin olisi törmännyt tietotyhjiöön. Emootioita ja tunteita käsitellään ihan eri asioina Antonio Damasion "Spinozaa etsimässä", joten tuntuu hyvin erikoiselta että tunteella sekä emootiolla on täsmälleen sama merkitys, mikä harvoin, tuskin koskaan, pätee sanojen kanssa. "Olla raivoissaan" ei tarkoita "olla vihainen" tai päinvastoin, vaikka kumpikin kuvailee tunnetta, joka voisi johtaa väkivaltaiseen käytökseen, näin esimerkkinä. Eli jos saisi edes pienen maininnan siitä että miten "tunne" eroaa "emootiosta", niin olisi tällä artikkelilla huomattavan paljon enemmän tietopainoarvoa kuin mitä sillä nykyisellään on. Muuten ihan ok artikkeli.  –Kommentin jätti 81.197.46.233 (keskustelu)