Keskustelu:Yliopisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kiitos kaikille tämän yliopistolaitosta kuvaavan sivun laatimiseen osallistuneille. Luen tässä näitä sivuja ensi kertaa.

Etsin tietoja yliopistojen historiasta enkä löydä luetteloa yliopistojen perustamisvuosista; se toki tuntuisi keskeiseltä teemalta - onko kenelläkään tiedossa näitä?

Otto.hanninen 7. huhtikuuta 2010 kello 16.13 (EEST)[vastaa]

Tieto löytyy jokaisen yliopiston kohdalta tietoikkunasta, mistä löytänet kaipaamasi tiedot nopeasti. Luetteloksi sitä ei ole tainnut kukaan tehdä. Hannumatti 8. huhtikuuta 2010 kello 12.52 (EEST)[vastaa]

Yliopistot ja tiede

[muokkaa wikitekstiä]

Mitä tekemistä yliopistoilla on tieteen kanssa? Vuonna 1500 tai vuonna 2013? Yliopistoilla on pitkä kristinuskoon sidoksissa oleva historia. Esimerkiksi Oxfordin yliopisto ja Pariisin yliopisto olivat vahvasti sidoksissa kirkkoon. Yli puolet yliopistojen olemassaoloajasta voidaan heti raakata uskonnolliseksi hihhuloinniksi. On kaukaa haettua, että Renessanssi ja Valistusaika olisivat lähteneet liikkeelle yliopistoista. Yleisen käsityksen mukaan renessanssin yliopistot olivat konservatiivisia, eivätkä avoimia uusille ajatuksille. Demokratia ja Ranskan vallankumous eivät lähteneet liikkeelle yliopistoista. Itse asiassa monet Ranskan yliopistot olivat verotuksesta vapaita ja syrjäytettävän aateliston pesäkkeitä. Tieteelliset löydökset ja keksinnöt ovat tulleet pääasiassa liike-elämältä kekseliäinä vastauksina erilaisiin ongelmiin, kuten puun vähäisyydestä kivihiileen ja höyrykoneisiin, ei yliopistoista. Esimerkiksi kilpailukyvyn etsintä kilpailullisilla markkinoilla ja patenttijärjestelmä ovat yliopistoista aivan erillisiä. Esimerkiksi James Watt ja Thomas Edison olivat heikosti sidoksissa yliopistoihin. Edes teollinen vallankumous ei lähtenyt liikkelle yliopistoista. --Hartz (keskustelu) 2. joulukuuta 2013 kello 16.02 (EET)[vastaa]

Väite "Mallia yliopistoihin otettiin muun muassa Fatima al-Fihrin vuonna 859 perustamasta Al-Karaouinen yliopistosta, jossa monet eurooppalaiset oppineet kävivät opiskelemassa matematiikkaa ennenkuin arabialaiset numerot ja nolla olivat vielä käytössä Euroopassa."

Mihin tuo perustuu ?

The claim that Fātimah founded a university is not just misleading; it’s flatly untrue. She founded a mosque.

http://www.iandavidmorris.com/a_mosque_a_muslimah_and_a_little_white_lie/