Kiroileva siili

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kiroilevan siilin ulkoasu vuonna 2005.

Kiroileva siili on tamperelaisen Milla Paloniemen sarjakuva. Sen päähenkilö on – sarjakuvan nimen mukaisesti – kiukkuinen, runsaasti kirosanoja käyttävä siili.

Sarjakuva sai alkunsa vuonna 2003 Paloniemen luentomuistiinpanojen seassa. Nämä kaksi strippiä saivat ensimmäisen yleisönsä virhe.org-monitaidesivustolla, josta ne hiljalleen levisivät muualle internetiin, mm. aukea.net:iin ja IRC-galleriaan. Suurempaa huomiota siili sai tammikuussa 2007 Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena sarjakuvana. Omakustanteena julkaistu Kiroileva siili -albumi nousi tuolloin Akateemisen Kirjakaupan alkuvuoden 2007 myydyimmäksi sarjakuva-albumiksi. Helmikuussa 2007 Sammakko julkaisi kovakantisen Kiroileva siili -kokoelman, joka nousi Suomen myydyimmäksi kirjaksi ja pysyi koko kevään yhtenä Suomen myydyimmistä kirjoista.[1][2][3]

Kemin sarjakuvapäivillä 2007 Paloniemi palkittiin Kiroileva siili -sarjakuvastaan Strippi-Lempi-palkinnolla.[4] Vuonna 2008 sarjakuva voitti ensimmäisen Sarjakuva-Finlandia-palkinnon.[5] Joulukuussa 2010 sanomalehti Ilkka muisti Paloniemeä Artturi Leinosen palkinnolla eteläpohjalaisen kulttuurin hyväksi tehdystä työstä.[6]

Kiroilevasta siilistä on sittemmin julkaistu Sammakon kustantamana yhteensä kahdeksan strippikokoelma-albumia, Kiroileva siili: juhlakirja sekä englanninkielinen käännös ensimmäisestä albumista (The Cursing Hedgehog).

Kiroileva siili on tuttu myös lukuisista oheistuotteistaan, joiden määrästä ja laadusta taiteilija on erityisen tarkka. Nykyisin Paloniemi vastaa oheistuotemyynnistä pääosin itse mm. kiroilevasiili.fi-sivuston nettikaupan kautta.

  • Kiroileva siili – Kiroileva siili on tarinan päähenkilö, joka kiroilee runsaasti. Sen juuret ovat Pohjanmaalla ja se puhuu Etelä-Pohjanmaan murretta.
  • Tyttösiili – Tyttösiili on Kiroilevan siilin rakkauden kohde, vaikka he eivät oikein tule toimeen keskenään. Tyttösiiliä on vaikea miellyttää.
  • Citysiili – Citysiili asuu kaupungissa, käyttää aurinkolaseja ja polttaa tupakkaa. Sillä on suuri ego ja tietämystä urbaanielämästä.
  • Muori – Muori on Kiroilevan siilin isoäiti ja suvun pomo. Sen piikit ovat harventuneet eikä sillä ole hampaita, mutta se saa suorapuheisuudellaan Kiroilevan siilinkin hiljaiseksi.
  • Pikkusiili – Pikkusiili on pirteä ja positiivinen afrikkalainen kääpiösiili, lemmikki, joka asuu kaupungissa ystävänsä Antin kanssa.
  • Antti – Antti on egyptiläinen pitkäkorvasiili ja Pikkusiilin kämppis. Se on hieman yksinkertainen, hiljainen ja ujo. Antilla on silmiinpistävän suuret korvat, mutta se on ylpeä erilaisuudestaan.
  • Tsubusiili – Tsubusiili (Liisa) liittyy muiden hahmojen joukkoon kuudennessa albumissa. Se asuu kaupungissa ja tekee vaikutuksen Citysiiliin.

Lähde[7]

  1. Korpela, Mikael: Milla & Siili (Arkistoitu sivu) Puimuri.net. 19.3.2007. Arkistoitu 30.3.2007. Viitattu 10.2.2015.
  2. Turun Sanomat, 12.4.2007, Paloniemen Kiroileva siili myy vimmatusti
  3. Mitä Suomi Lukee? -tilastot (ks. vuoden 2007 tilastot) Kirjakauppaliitto. Viitattu 10.2.2015.
  4. Kiroileva siili palkittiin Kemin sarjakuvapäivillä Yle Uutiset. 28.5.2007. Viitattu 10.2.2015.
  5. Mäkinen, Esa: Kiroilevalle siilille ensimmäinen Sarjakuva-Finlandia (Arkistoitu sivu) HS.fi. 20.4.2008. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 10.2.2015.
  6. Artturi Leinosen palkinto Sepposelle ja Paloniemelle Ilkka.fi. 17.12.2010. Viitattu 10.2.2015.
  7. Hahmot Kiroilevasiili.fi. Viitattu 10.2.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]