Kivikausi Turussa
Kivikausi Turussa tarkoittaa Turun alueen kivikautista asutusta. Maailmanlaajuisessa mittakaavassa kivikausi alkoi Suomen alueella melko myöhään. Ilmasto alkoi Suomessa vähitellen lämmetä ja maata peittänyt paksu jääkauden aikainen mannerjäätikkö sulaa. Turun seutu oli pitkän aikaa kokonaan veden peitossa, mutta jääkauden jälkeen maa kohosi vähitellen ja meri syrjäytyi.[1]
Kivikauden alkupuolella Suomi kuului koilliseurooppalaisen Kampakeraamisen kulttuurin piiriin, jossa Turun Jäkärlän alueen asutus on muodostanut oman erityispiirteisen Jäkärlän kulttuurihaaran. Useiden arkeologisten kaivausten pohjalta on pidetty melko varmana, että Jäkärlän kulttuurin asukkaat ovat muodostaneet Turun seudun ensimmäisen väestön, joka on muodostanut muista selvästi erottuvan länsisuomalaisen kampakeramiikan haaran.
Kivikauden loppupuolella Suomeen tuli uutta väestöä ilmeisesti etelästä meren yli. Nuorakeraamisen kulttuurin väestö toi mukanaan uudenlaisia aseita, vasarakirveitä, jotka oli mahdollisesti tarkoitettu taisteluaseiksi. Uutta oli myös se, että nämä nuorakeraamista kulttuuria edustaneet maahanmuuttajat eivät tiettävästi eläneet vain metsästyksellä ja kalastuksella, vaan heillä ilmeisesti oli kotieläiminään lehmiä, lampaita ja vuohia, ja viljanviljelykin oli mahdollista.
Vanha kampakeraaminen kulttuuri ja uusi Nuorakeraaminen kulttuuri sulautuivat lopulta yhteen kivikauden lopulla muodostaen Kiukaisten kulttuurin, joka oli Lounais-Suomen kivikauden viimeinen jakso. Turun Niuskalasta löydetty, Kiukaisten kulttuurin aikaan ajoittuva ohranjyvä on vanhin kiistaton todiste maanviljelystä Suomen alueella.
Kampakeraaminen kulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Kampakeraaminen kulttuuri
Jäkärlän kulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Jäkärlän keramiikka
Turun seudun alavat osat, jotka muodostat Turun seudun nykyiset laajat savitasangot, nousivat merestä kuiviksi ja asuttaviksi alueiksi hyvin hitaasti. Vielä noin 3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua merenpinta Turun seudulla oli noin 38 metriä nykyistä ylempänä ja merenranta mukaili suurin piirtein linjaa Liedon Nautelankoskelta Kaarinan Piikkiönjokeen. Merenlahdet ulottuivat vielä tätäkin rajalinjaa kauemmaksi sisämaahan ja rantaviivan ulkopuolella vain alueen korkeimmat kohdat nousivat merestä esiin saarina.
Uusi kasvipeite houkutteli ajan kuluessa alueelle eläimistöä ja niiden myötä myös ihmisiä. Vanhimmat tunnetut asuinpaikat Turun seudulta ovat sijainneet saarilla tai aivan rannikolla. Turussa näitä alueita edustaa erityisesti Jäkärlästä löydetty laaja asutusalue. Se on tutkimusten mukaan ollut pitkäaikainen asuinpaikka, jossa elettiin lähes yhtäjaksoisesti useiden vuosisatojen ajan. Jäkärlän asuinpaikka sijaitsee suurella soraharjulla nykyisen Vähäjoen ja Aurajoen välisellä alueella. Nykyisin harjun korkein kohta on noin 51 metriä merenpinnan yläpuolella, mutta aikanaan harju on muodostanut ensin saaren, joka myöhemmin on kuroutunut kiinni mantereeseen.
Ensimmäisissä Jäkärlän alueella tehdyissä kaivauksissa vuonna 1907 löydettiin kolme erillistä asutusvyöhykettä, jotka ovat luultavasti sijainneet hyvin lähellä merenrantaa. Kaivauksissa löytyi merkkejä muun muassa kotamaisista asuinrakennuksista sekä maahan kaivetuista asuinkuopista. Näiden lisäksi löydettiin runsaasti merkkejä erilaisista tulisijoista, joista toiset edustivat lyhytaikaisia ja toiset useaan kertaan uusittuja pitkäaikaisia tulisijoja. Suurin osa liesistä lienee sijainnut asumusten ulkopuolella, sillä niiden ympäristöstä ei löydetty juurikaan asumuksen merkkejä. Tämän vuoksi on arveltu, että ajanjakson suotuinen ilmasto mahdollisti ulkona oleskelun ja toiminnan ja kodat näyttävät olleen nimenomaan nukkumapaikkoja.
Jäkärlän kaivaukset osoittivat selkeästi, että alueen asuinpaikka on kuulunut kampakeraamisen kulttuurin piiriin, jonka aluetta on ollut nykyisen Suomen lisäksi Puolan, Baltian ja Pohjoisen-Venäjän alueet. Kampakeraamisen kulttuurin väestö on elänyt metsästyksestä, kalastuksesta sekä hylkeenpyynnistä ja luonnontuotteiden keräämisestä. Maanviljelyä ja karjanhoitoa Kampakeraaminen kulttuuri ei tutkimusten mukaan ole harjoittanut. Nimensä kulttuuri on saanut keramiikastaan, jonka pääasiallinen koristelu on ollut kamman painantaa muistuttava kuvio. Useilla kampakeraamisen kulttuurin asuinalueella on ollut omat ominaispiirteensä ja näin myös Jäkärlän kohdalla; Jäkärlän keramiikka eroaa muista kampakeraamisen kulttuurin saviastioista selvästi siinä, ettei Jäkärlän keramiikan koristeluun sisälly kuoppia koristeluun lainkaan, vaan ainoastaan runsaasti kampaleimaa, kouruviivaa ja soikeita painanteita. Jäkärlästä löydettyyn kiviaineistoon on lisäksi sisältynyt runsaasti muun muassa kirveitä, talttoja, iskukiviä, hioimia, reikäkiviä, poria ja kaapimia. Jäkärlän alueen lisäksi Jäkärlän keramiikkaa on löydetty muualtakin Turun seudulta, muun muassa Maariasta Vähäjoen länsipuolelta ja Liedosta Vintalan ja Nautelankosken alueelta.
Useiden arkeologisten kaivausten pohjalta on pidetty melko varmana, että Jäkärlän kulttuurin asukkaat ovat muodostaneet Turun seudun ensimmäisen väestön, joka on muodostanut muista selvästi erottuvan länsisuomalaisen kampakeramiikan haaran. Esimerkiksi arkeologi Ella Kivikoski on arvioinut Jäkärlän kulttuurin omaleimaisuuden olleen niin suuri, että alueen väestö on saattanut muodostaa jopa oman etnisen ryhmänsä. Tätä käsitystä tukee myös se seikka, että alueen väestöllä on kaivausten mukaan ollut oma hautausmuoto, jossa paasiarkulliset kivillä merkityt maanalaiset haudat on peitetty punamullalla.
Maarian Sipilänhaan asuinpaikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Myöhäiskampakeramiikan nuorinta astetta Turussa edustaa Maariassa sijaitsevan Sipilänhaan asuinpaikka. Alue sijaitsee joen rannalla Paimalan kylässä noin 1,5 kilometrin päässä Jäkärlästä. Asuinpaikka löydettiin vuonna 1922 ja siellä suoritettiin tällöin pieni arkeologinen kaivaus. Tämän jälkeen aluetta tutkittiin laajemmin vuonna 1962. Alueelta löydettyä keramiikkaa on kutsuttu Sipilänhaan keramiikaksi. Sipilänhaan tyyliä tunnetaan vain muutamalta asuinpaikalta ja vallitsevana sitä lienee vain Maarian Sipilänhaassa. Sipilänhaan keramiikalle ominaista on huokoinen saviastia-aines jonka koristeluun on käytetty pieniä pyöreitä tai soikeita kuoppia ja pisterivejä. Keramiikan lisäksi Sipilänhaasta on löydetty reikäaseita, kivisaha, kvartsiesineitä, hioimia sekä erilaisia iskoksia, eli kiviesineiden työstämisessä irronneita palasia.
Nuorakeraaminen kulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Nuorakeraaminen kulttuuri
Nuorakeraaminen kulttuuri, eli vasarakirveskulttuuri tai venekirveskulttuuri, saapui Etelä- ja Lounais-Suomeen Koillis-Puolasta ja Baltiasta viimeistään noin vuoden 2000 eaa. tienoilla. Vallitsevan käsityksen mukaan uusi väestö tuli Länsi-Suomeen nykyisen Viron alueelta eikä uuden väestön kulttuuria tunneta Itäisestä-Suomesta. Kulttuurin siirtyminen Suomeen lienee ollut vain yksi osa nuorakeraamisen kulttuurin laajentumista uusiin laajoihin osiin Eurooppaa, muun muassa Saksaan, Skandinaviaan, Puolaan ja Venäjälle.
Nuorakeramisen kulttuurin väestöjen uskotaan olleen paimentolaisten tapaan eläviä, helposti uusille asuinsijoille siirtyviä karjanhoitajia- ja kasvattajia, jotka elinkeinonsa vuoksi joutuivat usein etsimään uusia laidunalueita karjalleen. Nuorakeraamisen väestön asuinpaikat ovat tämän vuoksi usein niittyjen lähellä. Ainoa Turun seudulla sijaitseva nuorakeraamisen kulttuurin asuinpaikka sijaitsee Liedossa, Jyrkänkallion läheisyydessä. Alueelta on löydetty 1930-luvulla suoritetuissa kaivauksissa hauta, joka oli ilmeisesti rakennettu asuinpaikan piiriin.
Löydetyt nuorakeraamiselle kulttuurille tyypilliset vasarakirveet olivat sotakirveitä, ja nuorakeraamista väestöä on Suomessa joskus luonnehdittu valloittajakansaksi. Arkeologi Ella Kivikoski on arvioinut, että uusi väestö saattoi asettua alkuperäisen kampakeraamisen väestön keskuuteen ehkä eräänlaiseksi yläluokaksi, vanhan, kenties jopa alistetun, väestön jatkaessa omaa elämäänsä pyyntielinkeinojen varassa. Tähän viittaisi Kivikosken mukaan esimerkiksi se, ettei kaivauksissa nuorakeraamisen kulttuurin jäämistöistä ole löydetty pyyntivälineitä. Joka tapauksessa uuden nuorakeraamisen väestön on täytynyt sopeutua Suomen ilmastoon, joka ei ole ollut suotuisa maanviljelylle kuin eteläisempien alueiden ilmasto. Ajan kuluessa vanha kampakeraaminen ja uusi nuorakeraaminen kulttuuri sulautuivat yhteen ja muodostivat kivikauden nuorimman kulttuurin, Kiukaisten kulttuurin.
Kiukaisten kulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Kiukaisten kulttuuri
Kiukaisten kulttuurin levinneisyysalue oli suurin piirtein sama kuin aiemman nuorakeraamisenkulttuurin. Kulttuurin asuinpaikkoja on löydetty harvakseen Viipurinlahdelta Etelä-Pohjanmaalle saakka, mutta sen ydinaluetta lienee ollut Lounais-Suomi. Turussa Kiukaisten kulttuurin tärkein asuinpaikka on sijainnut Kärsämäessä, jonka tutkimusalue on kenties Turun seudun merkittävin kivikautinen löytöpaikka. Alueelta on löydetty Kiukaisten kulttuurin lisäksi merkkejä varhaisemmista Kampakeraamisen- ja Nuorakeraamisen kulttuurin asuinpaikoista sekä myöhempiä pronssi- ja varhaisen rautakauden saviastianpaloja. Itse alueelta löydetty laajempi asuinpaikka on kuitenkin ajoitettu nimenomaan myöhempään kivikauteen, eli Kiukaisten kulttuuriin kuuluvaksi.
Asutus on sijoittunut alueella aikoinaan merenrantaan aikana, jolloin merenpinta oli alueella noin 20 metriä nykyistä ylempänä. Alueelta on löydetty muun muassa kiviliesiä sekä paalunsijoja. Tavallisten noin metrin läpimittaisten liesien lisäksi Kärsämäestä on löydetty suuria, noin 2–3 metrin läpimittaisia kattilaliesiä. Löydettyyn esineistöön lukeutuu muun muassa kapeateräisiä kirveitä, kynsi- ja kourutalttoja, nuolenkärkiä, siimanpainoja, reikäkiviä sekä hioimia. Esineistö on osoittanut, että Kärsämäen väestö on harjoittanut pyyntielinkeinoja.
Eräitä Kiukaisten kulttuurin kapeateräisiä kirveitä on oletettu maanviljelystyökaluiksi. Maanviljely on saattanut olla perintöä Nuorakeraamiselta kulttuurilta ja pyyntielinkeinot Kampakeraamiselta kulttuurilta. On kuitenkin kiistanalaista lähteä arvioimaan, kumpi kulttuuri oli vahvemmin esillä edellä mainittujen yhteensulautumisen jälkeen. Kärsämäen alueelta on löydetty myös piistä valmistettuja esineitä sekä muita merkkejä, jotka viittaavat kulttuurin läheiseen yhteyteen Skandinaviaan. Voi olla, että kyse on ollut jopa yhtenäisestä kulttuurialueesta. Tähän viittaavia hajalöytöjä on Turun seudulta löydetty, muun muassa Maarian Haihusta talo, joka on ollut nykyisen ruotsin alueella eläneen kulttuurin tapaan rakennettu.
Galleria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Kyltti Vartiovuorenmäellä kertoo missä merenpinta on sijainnut 2000 eaa. -
Suomen kansallismuseon kokoelmiin kuuluva Nuorakeraamisen kulttuurin vasarakirves. -
Vasarakirves kuvattuna ylhäältä.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ella Kivikoski, C. J. Cardberg: Turun kaupungin historia - Kivikaudesta vuoteen 1366. Turku: Turun kaupunki, 1971.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Turun maakuntamuseo: Kivikautiset metsästäjät turku.fi. Viitattu 24.6.2009. [vanhentunut linkki]