Koivisto (dokumentti)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Koivisto on Intervisio Oy:n Yleisradiolle tuottama kahdeksanosainen dokumenttisarja presidentti Mauno Koivistosta. Sarjan on käsikirjoittanut Marjo Vilkko ja toimittanut Jari Tervo, joka myös juontaa sen. Sarja esitettiin Yle TV1:ssä joulukuussa 2019, ja se on pysyvästi myös Yle Areenassa, samoin kuin siihen liittyvä radiosarja Erittäin salainen, Mauno Koivisto.[1]

Entinen ulkoministeri ja keskustan puheenjohtaja Paavo Väyrynen kritisoi ohjelmaa blogissaan, koska hänen mukaansa se antaa väärän kuvan presidentti Kekkosen yrityksestä kaataa Koiviston hallitus vuonna 1981. Väyrysen mielestä kysymys oli Koiviston ja Kalevi Sorsan välisestä SDP:n sisäisestä valtataistelusta.[2][3] Väyrysen näkemyksen ovat tyrmänneet Jari Tervo,[4] toimittaja Unto Hämäläinen[5], Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Janne Virkkunen[6].

Myönteisen arvion sarjasta antaa Suomen Kuvalehdessä politiikan tutkija Antti Ronkainen. Hän sanoo, että sarja on hieno teko, ja arvioi, että tämän ja siihen liittyvän Tervon muun laajemman suurmiessarjan tarkoituksena olisi ollut problematisoinnin sijasta Suomen kansan valistaminen menneen yhteiskulttuurin historiasta.[7]

  1. Jukka-Pekka Heiskanen: Koivisto – arvoituksellisen presidentin tarina Yle. 23.12.2019. Viitattu 31.12.2019.
  2. Päivi Puukka: Jari Tervon Koivisto-sarjan avausjakso keräsi kansaa ruudun ääreen – Paavo Väyrynen älähti sarjan toistavan vanhaa valeuutista Yle uutiset. 27.12.2019. Viitattu 31.12.2019.
  3. Veera Paananen: Paavo Väyrynen: Jari Tervon Koivisto-sarjassa esitetään virheellinen tulkinta vuoden 1981 hallituskriisistä Helsingin Sanomat. 26.12.2019, Päivitetty: 27.12. Viitattu 31.12.2019.
  4. Joonas Turunen: Jari Tervo vastaa Paavo Väyrysen kritiikkiin Koivisto-sarjasta Helsingin Sanomat. 29.12.2019. Viitattu 31.12.2019.
  5. Unto Hämäläinen: Kekkonen ymmärsi voimiensa hupenemisen. Helsingin Sanomat, 31.12.2019, s. A 11.
  6. Janne Virkkunen: Urho Kekkosen sairaus on avain vuoteen 1981. (Mielipide) Helsingin Sanomat, 31.12.2019, s. B 13.
  7. Antti Ronkainen: Tervon Koivisto – antikommunisti, sosialisti vai populisti? Suomen Kuvalehti. 28.12.2019. Viitattu 31.12.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.