Koljatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Koljatti
Kirjailija Jari Tervo
Kieli suomi
Genre satiiri
Kustantaja WSOY
Julkaistu 2009
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 317
ISBN 978-951-0-35610-4
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Koljatti on Jari Tervon politiikasta kertova satiirinen romaani, joka ilmestyi vuonna 2009. Teoksesta on julkaistu myös Veikko Honkasen lukema äänikirja.

Kirja kertoo kuvitteellisesta Suomen pääministeristä nimeltä Pekka Lahnanen, joka tarinan kuluessa muun muassa ehtii aiheuttaa EU-kokouksessa diplomaattisen skandaalin ja lukita myanmarilaisen naistutkimuksen professorin kellariinsa. Kirjan muut henkilöt ovat pääosin omilla nimillään esitettäviä Suomen todellisen pääministerin Matti Vanhasen toisen hallituksen jäseniä ja muita todellisia henkilöitä, kuten Javier Solana ja Vladimir Putin, joka esiintyy myös yhtenä kirjan kertojista. Fiktiivisinä esitetään pääministerin lähimmät avustajat ja perheenjäsenet (kuten kaksospojat Urho ja Kaleva) sekä pääministerin oman puolueen puoluesihteeri Pörhönen.

30. syyskuuta 2010 Helsingin kaupunginteatterissa sai ensi-iltansa romaaniin perustuva samanniminen näytelmä. Näytelmässä Matti Vanhasta muistuttavaa pääministeri Pekka Lahnasta esitti Antti Virmavirta.[1]

  1. Mäkinen, Esa: Vanhasesta Lahnanen kaupunginteatterissa. Helsingin Sanomat, 1.10.2010, s. A6.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.