Kontiomäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kontiomäen rautatieaseman päärakennus vuonna 2006.

Kontiomäki on toinen Paltamon päätaajamista. Se sijaitsee Kainuussa, Oulujärven itäpäässä, valtatien 5 itäpuolella, 2,5 kilometriä valtateiden 5 ja 22 risteyskohdasta pohjoiseen ja noin 24 kilometriä Kajaanin keskustasta koilliseen. Lähimmät kylät ovat Paltamon Mieslahti ja Sotkamon Paakinmäki sekä Kajaanin Jormua. Asukkaita taajamassa on noin 650.[1]

Kontiomäen taajama on syntynyt alun perin puhtaasti rautatieläiskyläksi. Vielä 1970-luvulla Valtionrautatiet oli käytännössä kylän työväen ainoa työnantaja. Nykyisinkin suuri osa kontiomäkeläisistä on rautatieläisiä.lähde?

Kontiomäki ja Kontiomäen rautatieasema ovat valtaväylien risteyskohdassa. Siellä risteävat rataosat Iisalmi–Kontiomäki, Joensuu–Kontiomäki, Oulu–Kontiomäki, Kontiomäki–Vartius ja Kontiomäki–Ämmänsaari, valtatiet 5 ja 22 sekä kantatie 89. Aiemmin myös läheinen Mieslahteen ulottuva Oulujärvi oli merkittävä kulkuväylä.

Kontiomäen asemalla pysähtyvät kaikki IisalmiOulu-reittiä kulkevat henkilöjunat. Vuoden 1993 elokuun puoliväliin asti Kontiomäen kautta kulki myös matkustajajunia Joensuusta Ouluun. Vuonna 1981 lakkautettiin henkilöjunaliikenne rataosalta Kontiomäki–Taivalkoski.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.