Korroosio (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee yhtyettä. Kemiallisesta reaktiosta, katso korroosio.
Korroosion logo

Korroosio on 1979 Raisiossa perustettu uuden aallon yhtye, jonka suurin hitti oli yhtyeen kitaristin Joel Hallikaisen säveltämä ja vuonna 1980 ensimmäisen kerran levytetty kappale "Hei hei hei". Kappaleen laulaa sanoittaja Jarmo Hauhtonen. Korroosio on julkaissut kaksi pitkäsoittoa: vuonna 1982 ilmestyi Kyllä tytöt ymmärtää ja vuonna 2013 tuplapainoksena Kunniakierros-albumi.

Korroosio-yhtyeen jäsenistä parhaiten tunnetaan myöhemmin taikurina, iskelmälaulajana ja TV-kasvona tunnettu kitaristi Joel Hallikainen eli Je(e)sus Caesar. Hän erosi yhtyeestä 1981.

Korroosio perustettiin Raisiossa vuonna 1979. Sen alkuperäiset jäsenet ovat Jarmo Hauhtonen (laulu), Joel Hallikainen (kitara), Heikki Riihelä (basso) ja Lasse Jalonen (rummut). Hieman myöhemmin mukaan tuli myös kosketinsoittaja Jani Juusela sekä vuonna 1980 toinen kitaristi Kari Jalonen. Joel Hallikaisen lähdettyä vuonna 1981 yhtyeessä hänet korvasi raisiolaisen SIG-yhtyeen entinen jäsen Timo Kilpinen. Armeijaan lähteneen basistin tilalle tuli Juha Vuorijärvi.

Korroosion hajottua vuonna 1983 yhtyeen toimintaa jatkoi Nice Prize, joka esiintyi myös nimellä Korroosio. Yhtyeessä soittivat Jarmo Hauhtonen (laulu), Jani Juusela (koskettimet), Kari Jalonen (kitara) ja Harri Katunpää (rummut). Nice Prizea seurasi DoReMi-yhtye, joka esiintyi myös Korroosiona ja tekikin tällä nimellä kolmen kappaleen demonauhan studiossa Paraisilla. Demon kappaleet olivat ”Anitan unet”, ”Rauhaa” sekä rock-versio kappaleesta ”Hei hei hei". Tässä yhtyeessä soittivat Jarmo Hauhtonen (laulu), Jani Juusela (koskettimet), Risto Vuorinen (kitara), Kari Jalonen (kitara), Pauli Paju (basso) ja Mika Kaunisto (rummut). Sittemmin Korroosio-yhtyeen jäsenet ovat soittaneet myös useissa muissa kokoonpanoissa.

Korroosio on tehnyt tasaisin väliajoin comebackejä, muun muassa vuonna 1996 ja vuonna 2009. Muutamia keikkoja käsittäneen kiertueen nimenä on käytetty myös "Never Ending Tour 1979-20??". Vuonna 2009 yhtyeessä soittivat Jarmo Hauhtonen (laulu), Jani Juusela (koskettimet), Timo Kilpinen (kitara), Kari Jalonen (kitara), Heikki Riihelä (basso), Juha Vuorijärvi (basso) ja Lasse Jalonen (rummut). Joel Hallikainen oli vielä tuolloin liian kiireinen ehtiäkseen mukaan. Vuonna 2010 hänkin palasi takaisin yhtyeeseen. Korroosio esiintyi Turussa Down By The Laituri -kaupunkifestivaaleilla vuonna 2010. Yhtyeessä oli mukana myös toisena rumpalina Markku "Mäikkä" Tuomi. Nykyään Korroosio jatkaa toimintaansa yhdenksänmiehisellä kokoonpanolla, johon kuuluvat kaikki yhtyeessä soittaneet muusikot.

Korroosion toinen albumi Kunniakierros julkaistiin 1. marraskuuta 2013.

Myös muut yhtyeet ovat levyttäneet Korroosion kappaleita. Näihin versioihin kuuluvat muun muassa Raivopäät-yhtyeen tulkinta kappaleesta ”Kuka myi kapinan” ja Klamydian ”Hei hei hei”. Myös saksalainen punk-yhtye Al-Anon on tehnyt omintakeisen version kappaleesta ”Hei hei hei”.

  • Jarmo Hauhtonen – laulu
  • Joel Hallikainen – kitara
  • Heikki Riihelä – basso
  • Lasse Jalonen – rummut
  • Jani Juusela – koskettimet
  • Kari Jalonen – kitara
  • Juha Vuorijärvi – basso
  • Timo Kilpinen – kitara
  • Markku Tuomi – rummut

Kokoelmilla mm.

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]