Kosken Tl kirkonkylä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kosken Tl kirkonkylä

Kosken Tl kirkonkylä

Koordinaatit: 60°39.179′N, 23°8.242′E

Valtio Suomi
Maakunta Varsinais-Suomi
Kunta Koski Tl
Hallinto
 – Asutustyyppi taajama, kirkonkylä
Pinta-ala
 – Maa 3,99 km²
Väkiluku (31.12.2014) 1 246
 – Väestötiheys 312,3 as./km²











Kosken Tl kirkonkylä (tilastollisena taajamana vuonna 2014 Kosken kirkonkylä) on taajama Koski Tl:n kunnassa Varsinais-Suomessa. Vuoden 2014 lopussa siellä oli 1 246 asukasta ja sen pinta-ala oli 3,99 neliökilometriä.[1]

Luonnonympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paimionjoki virtaa taajaman ohi sen itäpuolelta. Taajaman kohdalla joessa on kaksi koskea: Karjakoski ja Patakoski.

Kirkonkylä sijaitsee valtatie 10:n eteläpuolella. Sieltä luoteeseen Mellilän suuntaan vie yhdystie 2260, lounaaseen Marttilaan yhdystie 2264, etelään Kuusjoelle yhdystie 2407 ja itään Somerolle yhdystie 2810, josta erkanee pohjoiseen Ypäjälle vievä yhdystie 2805.

Taajaman kautta kulkevista teistä yhdystie 2264 ja yhdystie 2810 ovat osa historiallista Hämeen härkätietä, joka on matkailutie ja yksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistäi rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[2]

Kulttuuriympäristö ja nähtävyyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkonkylässä sijaitsevat muun muassa Kosken Tl kirkko ja Yrjö Liipolan taidemuseo. Koskenkartano on taajaman pohjoispuolella.

Museovirasto on määritellyt Kosken kirkon valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi ja myös Kosken tapuli on osa Hämeen Härkätien muodostamaa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä.[3][2]

Taajaman ja sen lähiympäristön kyliä ovat Koski, Tuimala, Patakoski, Talola ja Halikkola.

  1. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2014 Tilastokeskus. Arkistoitu 30.7.2017. Viitattu 11.3.2016.
  2. a b Hämeen härkätie Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  3. Kosken kirkko Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.