Kummatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kummatti
Kummatin kerrostaloja 2000-luvulla.
Kummatin kerrostaloja 2000-luvulla.
Kaupunki Raahe
Postinumero(t) 92150

Kummatti on kaupunginosa Raahessa.[1] Kummatissa sijaitsee muun muassa Hesburger, Teboilin kylmäasema ja Raahen ammatillinen opisto eli RAO. Lisäksi alueella on koulu ja päiväkoti sekä Kruununkirjurin virastotalo, jossa on muun muassa poliisi ja maistraatti. Alueen rakennuskanta koostuu pitkälti kerrostaloista, mutta alueella on myös rivitaloasutusta ja Nahkalakinkadulla on myös omakotitaloja.[2]

Kummattia marraskuussa 2012.

Kummatin alue oli maaseutua vielä 1960-luvulle asti.[2] Vuosikymmenen alussa Raahen naapuriin Saloisiin perustettiin Rautaruukin tehdas, mikä loi pikaisen tarpeen asunnoille.[3][2] Kummatin alueen ensimmäinen kerrostalo valmistui vuonna 1966, minkä jälkeen rakennuskanta kasvoi tasaisella tahdilla.[3]

Kummatilla oli mainetta ongelmallisena lähiönä, ja sen asumistasoa nostettiin 2000-luvun alun puolivälissä alkaneella vanhimpien kerrostalojen perusteellisella saneerauksella.[1][4][5]

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.