Läntinen marxilaisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Läntinen marxilaisuus on Länsi- ja Keski-Euroopasta peräisin olevien marxilaisten teoreetikkojen muodostama suuntaus, erotuksena neuvostoliittolaisesta filosofiasta. Vaikka kyseinen virtaus sai alkunsa vuonna 1923 julkistetuista teoksista, György Lukácsin Historia ja luokkatietoisuus ja Karl Korschin Marxilaisuus ja filosofia, niin itse käsitteen keksi paljon myöhemmin Maurice Merleau-Ponty. Italialaisella Antonio Gramscilla on ollut myös suuri merkitys läntiselle marxilaisuudelle.

Pääpiirteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marxismi-leninismistä erottuvia marxilaisia koulukuntia on paljon, kuten austromarxismi sekä Antonie Pannekoekin tai Rosa Luxemburgin vasemmistokommunismi. Läntistä marxilaisuutta edustavat teoreetikot erottuvat marxilais-leninisteistä pitämällä marxilaisuuden abstrakteja ja filosofisia alueita taloudellista analyysia tärkeämpinä. Alkuaikoina läntisen marxismin merkittävin ominaisuus oli jännite Karl Marxin ajattelun hegeliläisten ja humanististen komponenttien välillä. Myöhemmät muodot, kuten strukturalistinen marxismi, ovat olleet voimakkaan antihumanistisia. Läntinen marxilaisuus usein korostaa kulttuurin tutkimusta marxilaisen yhteiskuntakäsityksen edellytykseksi. Läntiset marxistit ovat laatineet monimutkaisia muunnelmia ideologiateorioista ja ylärakenteesta, joita on luonnosteltu Marxin ja Engelsin kirjoituksissa vain pintapuolisesti.

Kulttuurintutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittiläisten tutkijoiden 1960-luvulla kehittämä kulttuurintutkimus nähdään yleensä omana ajatusvirtauksena. Sillä on paljon yhteistä läntisen marxilaisuuden kanssa. Raymond Williamsin kaltaiset teoreetikot käsittelevät kulttuurikysymystä, jonka aikaisemmat marxilaiset ohittivat merkityksettömänä. Antonio Gramscin ja Frankfurtin koulukunnan teoriat ovat tärkeitä lähteitä kulttuurintutkimukselle.

Poliittiset sidokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Läntisten marxilaisten poliittiset sidokset ovat vaihdelleet. Lukács ja Gramsci olivat Neuvostoliittoon suuntautuneiden puolueiden jäseniä. Karl Korsch suhtautui erittäin kriittisesti neuvostoliittolaiseen marxismiin puoltaen neuvostojen kommunismia ja kiinnostuen myöhemmin yhä enemmän anarkismista. Frankfurtin koulukunnan teoreetikoilla oli taipumusta poliittiseen vaikenemiseen, vaikka Herbert Marcuse tuli tunnetuksi "Uuden vasemmiston isänä". Jean-Paul Sartre, Merleau-Ponty, Louis Althusser ja Henri Lefebvre kannattivat eri ajanjaksoina Ranskan kommunistista puoluetta, johon he kaikki myöhemmin pettyivät. Ernst Bloch asui kannattamassaan Neuvostoliitossa, johon menetti uskonsa elämänsä loppua kohti. Maolaisuus ja trotskilaisuus vaikuttivat myös läntiseen marxismiin.

Läntisiä marxisteja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Anderson, Perry. Considerations on Western Marxism. London: New Left Books, 1976.
  • Fetscher, Iring. Marx and Marxism. New York: Herder and Herder, 1971.
  • Grahl, Bart, and Paul Piccone, eds. Towards a New Marxism. St. Louis: Telos Press, 1973.
  • Howard, Dick, and Karl E. Klare, eds. The Unknown Dimension: European Marxism Since Lenin. New York: Basic Books, 1972.
  • Jay, Martin, Marxism and Totality: The Adventures of a Concept from Lukacs to Habermas. Berkeley: University of California Press, 1984.
  • Korsch, Karl. Marxism and Philosophy. New York: Monthly Review Press, 1970.
  • Lukacs, Georg. History and Class Consciousness: Studies in Marxist Dialectics. London: Merlin, 1971.
  • McInnes, Neil. The Western Marxists. New York: Library Press, 1972.
  • Merleau-Ponty, Maurice. Adventures of the Dialectic. Evanston, IL: Northwestern University Press, 1973.
  • Van der Linden, Marcel. Western Marxism and the Soviet Union. Leiden: Brill, 2007.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]