Land der Berge, Land am Strome

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Laulun nuotit.

Land der Berge, Land am Strome (”Vuorten maa, maa joen äärellä”) on Itävallan kansallislaulu.

Ennen Itävallan liittämistä natsi-Saksaan eli ”Anschlussia” vuonna 1938 Itävallan kansallislauluna laulettiin hymniä Sei gesegnet ohne Ende. Se laulettiin Joseph Haydnin sävelmällä, jolla esitettiin myös Saksan kansallislaulu Deutschlandlied. Toisen maailmansodan jälkeen pidettiin kuitenkin mahdottomana, että Itävalta omaksuisi kansallislaulukseen saman melodian, jota natsi-Saksa oli käyttänyt. Kun Itävallan ensimmäinen sodanjälkeinen parlamentti kokoontui Wienissä 1945, esitettiin valtiopäivien avajaisissa kansallislaulun sijasta valssi Tonava kaunoinen, jota jo aiemmin oli pidetty Itävallan ”salaisena kansallislauluna”.

Itävallan hallitus valitsi 22. lokakuuta 1946 maan kansallislauluksi Wolfgang Amadeus Mozartin säveltämänä pidetyn kantaatin, jonka hän olisi tehnyt 19 päivää ennen kuolemaansa 5. joulukuuta 1791 valmiiksi saamansa Freimaurerkantaten osa KV 623a perustuen. Joidenkin tutkijoiden mukaan sävelmää ei kuitenkaan ole kirjoittanut Mozart, vaan Johann Holzer, hänen vapaamuurariveljensä. Samalla hallitus julisti kilpailun kansallislaulun sanojen kirjoittamiseksi. Uusien sanojen tuli sopia tähän Mozartin sävelmään. Kirjoituskilpailun palkintona oli tuolloin huomattava 10 000 Itävallan schillingin summa. Vaikka kilpailu oli avoin kaikille, otti maan tuolloinen opetusministeri Felix Hurdes yhteyksiä useisiin itävaltalaisiin kirjailijoihin, joiden hän toivoi ottavan osaa kilpailuun. Heidän joukossaan oli myös kirjailija Paula von Preradović. Tämä ei ollut juurikaan innostunut osanotosta, koska hän valmisteli paraikaa romaanikäsikirjoitusta, joka vei paljon aikaa. Hän ei kuitenkaan hennonut kieltäytyä Hurdesin nimenomaisesta pyynnöstä.

Kilpailuun saapui noin 1 800 ehdotusta, joista kolmekymmentä otettiin tarkempaan tarkasteluun. Ennen päätöksen tekemistä kilpailun tuomaristo antoi ammattinäyttelijän lukea ehdotukset ääneen. 25. helmikuuta 1947 komitea julisti Paula von Preradovićin runon Land der Berge, Land am Strome kilpailun voittajaksi ja siten Itävallan uudeksi kansallislauluksi. 17. maaliskuuta 1947 laulu soitettiin ensi kertaa Itävallan yleisradiossa. Toisaalta laulun sanoja ei ole koskaan julkistettu Itävallan virallisessa lehdessä Bundesgesetzblattissa (vastaa Suomen Virallista lehteä), joten sanoilla ei ole virallisesti lainvoimaa. Sitä vastoin päätös Mozartin melodiasta julkistettiin Bundesgesetzblattissa.

Vuosien kuluessa Itävallassa on esitetty, että von Preradovićin runo sisältäisi naisia syrjiviä muotoiluja, puhutaanhan siinä Itävallasta esimerkiksi ”suurten poikien kotimaana” (Heimat bist du großer Söhne). Useat naisjärjestöt, Itävallan vihreä liike ja liberaaliryhmä Liberales Forum sekä sosiaalidemokraattinen naisasioiden ministeri Johanna Dohna tekivät 1990-luvulla useita esityksiä laulun sanojen muuttamiseksi sukupuolineutraaleiksi. Esitykset eivät kuitenkaan saavuttaneet laajempaa kannatusta. Vuonna 1996 lyödyn Itävallan 1 000-vuotisjuhlan muistomitalin takana on tosin sukupuolineutraali muotoilu Heimat bist du großer Töchter, Söhne.

Syyskuussa 2005 naisasioista vastaava Itävallan kansanpuolueen ÖVP:n ministeri Maria Rauch-Kallat esitti uudelleen kansallislaulun muuttamista. Sanojen Heimat bist du großer Söhne(”olet suurten poikien kotimaa”) sijasta tulisi hänen mielestään laulaa Heimat großer Töchter, Söhne (”Suurten tytärten ja poikien kotimaa”). Samoin kolmannen säkeistön Einig lass in Brüderchören, Vaterland, dir Treue schwören (”Vannokaamme sinulle yksimielisesti uskollisuutta veljeskuoroissa, isänmaa”) tuli hänen mielestään korvata sanoilla Einig lass in freud'gen Chören, Heimatland, dir Treue schwören (”Vannokaamme sinulle yksimielisesti uskollisuutta iloisissa kuoroissa, kotimaa”). Hän halusi uuden version otettavaksi käyttöön Itävallan kansallispäivänä 26. lokakuuta 2005. Muut puolueet pitivät ehdotusta poliittisena pelinä ja kieltäytyivät kannattamasta sitä. Myös Itävallassa vaikutusvaltainen sanomalehti Kronen Zeitung asettui ehdotusta vastaan.

1. tammikuuta 2012 astui voimaan laki, joka antoi laululle Land der Berge, Land am Strome virallisen aseman Itävallan kansallislaululuna. Samalla laululle hyväksyttiin uudet sanat, jotka eivät ole samalla lailla sukupuolisidonnaiset kuin aikaisemmat sanat.

Land der Berge, Land am Strome (voimassa oleva versio)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Land der Berge, Land am Strome,
Land der Äcker, Land der Dome,
Land der Hämmer zukunftsreich!
Heimat großer Töchter und Söhne,
Volk begnadet für das Schöne,
Vielgerühmtes Österreich,
Vielgerühmtes Österreich!
Heiß umfehdet, wild umstritten,
Liegst dem Erdteil du inmitten
Einem starken Herzen gleich.
Hast seit frühen Ahnentagen
Hoher Sendung Last getragen,
Vielgeprüftes Österreich,
Vielgeprüftes Österreich.
Mutig in die neuen Zeiten,
Frei und gläubig sieh uns schreiten,
Arbeitsfroh und hoffnungsreich.
Einig laß in Jubelchören,
Vaterland, dir Treue schwören.
Vielgeliebtes Österreich,
Vielgeliebtes Österreich.

Land der Berge, Land am Strome (vuoteen 2012 voimassa ollut versio)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Land der Berge, Land am Strome,
Land der Äcker, Land der Dome,
Land der Hämmer zukunftsreich!
Heimat bist du großer Söhne,
Volk begnadet für das Schöne,
Vielgerühmtes Österreich,
Vielgerühmtes Österreich!
Heiß umfehdet, wild umstritten,
Liegst dem Erdteil du inmitten
Einem starken Herzen gleich.
Hast seit frühen Ahnentagen
Hoher Sendung Last getragen,
Vielgeprüftes Österreich,
Vielgeprüftes Österreich.
Mutig in die neuen Zeiten,
Frei und gläubig sieh uns schreiten,
Arbeitsfroh und hoffnungsreich.
Einig laß in Bruderchören,
Vaterland, dir Treue schwören.
Vielgeliebtes Österreich,
Vielgeliebtes Österreich.

Epävirallinen käännös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuorten maa, maa virran äärellä,
peltojen maa, tuomiokirkkojen maa,
vasaroiden maa, tulevaisuuden toivo!
Suurten poikien ja tyttärien kotimaa,
kansa, joka on armoitettu kauneuteen,
kuuluisa Itävalta,
kuuluisa Itävalta!
Ankarasti hyökätty, tuimasti sodittu,
on sinusta, joka olet keskellä maanosaa
niin kuin sen vahva sydän.
Jo esi-isien muinaisista päivistä
olet kantanut korkean kutsumuksesi taakkaa,
kovin koeteltu Itävalta,
kovin koeteltu Itävalta.
Katso meidän astuvan uuteen aikaan,
rohkeasti ja luottavaisina,
iloisina työtä tehden ja tulevaisuuteen uskoen.
Vannokaamme riemukuoroissa sinulle
yksimielisesti uskollisuutta, oi isänmaa.
Rakastettu Itävalta,
Rakastettu Itävalta.

Tekstin alkuperäinen sanamuoto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paula von Preradovićin alkuperäinen ehdotus poikkeaa hieman nykyään virallisesta versiosta. Tässä hänen alkuperäinen ehdotuksensa (muutetut osat kursiivilla).

Land der Berge, Land am Strome,
Land der Äcker, Land der Dome.
Arbeitsam und liederreich.
Großer Väter freie Söhne,
Volk begnadet für das Schöne,
Vielgerühmtes Österreich.
Heiß umfehdet, wild umstritten,
Liegst dem Erdteil du inmitten
Einem starken Herzen gleich.
Hast seit frühen Ahnentagen
Hoher Sendung Last getragen,
Vielgeprüftes Österreich,
Vielgeprüftes Österreich.
Aber in die neuen Zeiten
Sieh uns festen Glaubens schreiten,
Stolzem Muts und hoffnungsreich.
Lass uns brüderlichen Chören,
Vaterland dir Treue schwören,
Vielgeliebtes Österreich.


Sloveniankielinen teksti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Itävallan Kärntenissä asuu sloveenien vähemmistö, on laulusta laadittu myös virallinen sloveniankielinen versio.

Hrabro v novi čas stopimo,
prosto, verno, glej, hodimo;
upa polni, delavni.
Bratski zbor prisega hkrati,
domovini zvestobo dati.
Ljubljena nam Avstrija,
ljubljena nam Avstrija.