Leena Virtanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee käsikirjoittajaa ja dramaturgia. Toimittaja Leena Virtasesta on eri artikkeli.

Leena Virtanen on suomalainen taiteen lisensiaatti, käsikirjoittaja ja dramaturgi. Hän on käsikirjoittanut muun muassa Pekka Karjalaisen ohjaaman elokuvan Vähän kunnioitusta (2010) ja syksyllä 2016 ensi-iltansa saaneen elokuvan Tulen morsian yhdessä sen ohjaajan Saara Cantellin kanssa[1]. Jälkimmäinen elokuva kertoo noitavainoista Ahvenanmaalla 1600-luvulla. Virtanen on kirjoittanut aiheesta myös tietokirjan Noitanaisen älä anna elää – tosikertomus noitavainosta Suomessa 1666–1671 (WSOY, 2013).

Virtanen on kirjoittanut sekä tehnyt sovituksia sekä televisiolle että Radioteatterille. Hän on työskennellyt dramaturgina Yle Draamassa vuodesta 2004 lähtien.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.