Leo Strauss

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Leo Strauss
Henkilötiedot
Syntynyt20. syyskuuta, 1899
Kuollut18. lokakuuta 1973 (74 vuotta)
Koulutus ja ura
Koulukunta Mannermainen filosofia
uuskantilaisuus
straussilainen hermenutiikka
klassinen republikanismi
moderni republikanismi
Väitöstyön ohjaaja Ernst Cassirer

Leo Strauss (20. syyskuuta 189918. lokakuuta 1973) oli amerikansaksalainen filosofi ja poliittinen ajattelija. Hän oli juutalaisesta perheesta ja hän syntyi Kirchhainissa, Saksan keisarikunnassa. Strauss muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1937 ja toimi monissa yliopistoissa opettajana ennen kuolemaansa vuonna 1973.

Straussin ajattelun keskeinen vaikuttaja oli Platon, jonka tavoin Strauss katsoi, että jotkut on tarkoitettu johtoasemaan, toiset johdettaviksi. Platonista Strauss kuitenkin erosi siinä, että hänen mielestään johtajiksi kaikkein sopivimpia ovat sellaiset henkilöt, jotka mieltävät ainoaksi luonnolliseksi oikeudeksi vahvemman oikeuden itseään heikompien hallintaan eivätkä pidä moraalisuutta todellisuudessa olemassa olevana asiana. Platon sen sijaan vaati johtajilta vallan houkutusten karttamisen kannalta riittävän korkeaa moraalia.

Straussin mielestä uskonto on yhteiskuntaa koossa pitävä voima. Hän piti maallistunutta yhteiskuntaa erityisen huonona, koska siihen liittyvät yksilökeskeisyys, liberalismi ja relativismi saattavat kannustaa toisinajatteluun, joka puolestaan straussilaisen ajattelun mukaan vaikuttaa voimakkaan kielteisesti yhteiskunnan kykyyn muualta tulevien uhkien ehkäisemisessä.

Straussin opin mukaan poliittisella järjestelmällä täytyy olla ulkopuolinen uhka, jotta se voi pysyä vakaana ja yhtenäisenä. Jos uhkaa ei löydy, se pitää keksiä.

New York Timesissa ja The New Yorkerissa ilmestyi toukokuussa 2003 artikkeleita, joiden mukaan monet George W. Bushin hallinnon tärkeimmät henkilöt ovat Leo Straussin ajattelun kannattajia. Kirjoitusten mukaan apulaispuolustusministeri Paul Wolfowitz on heistä merkittävin.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kulttuurivihkot 2–3/2003
  • Drury, Shadia: Leo Strauss and the American Right (1999)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]