Liberian lippu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liberian lippu, jonka mittasuhde on 10:19

Liberian kansallislippu on johdettu Yhdysvaltain lipusta.[1] Se koostuu yhdestätoista poikittaisesta raidasta, joista kuusi on punaisia ja viisi valkoisia, sekä vasemmassa yläkulmassa sijaitsevasta valkoisesta viisisakaraisesta tähdestä, joka on sinisellä taustalla. Yksitoista raitaa symboloivat maan itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajia ja punainen ja valkoinen rohkeutta ja moraalista erinomaisuutta. Valkoinen tähti kuvastaa entisten orjien vapautta, valkoinen väri esimerkillisyyttä, punainen rohkeutta ja sininen tausta afrikkalaisen kotimaan edustamista.

Vuonna 1827 Liberian siirtokunnat ottivat itselleen lipun, joka oli johdettu Yhdysvaltain lipusta niin, että tähtikuvion sijalla oli valkoinen risti, joka symboloi siirtomaaseuran kristillistä taustaa. Nykyisen lipun piirsi seitsemän monrovialaisnaisen komitea. Tähti kuvaa kirkkaana loistavaa Liberiaa Afrikan tummansinisellä taivaalla.[2]

Piirikuntien liput

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liberian 15 piirikunnalla on omat lippunsa. Ne ovat herättäneet hilpeyttä Liberian internetissä niiden perinteistä poikkeavan ulkonäön takia.[3][4]

  1. Flag of Liberia Encyclopædia Britannica. 2023. Viitattu 9.1.2023. (englanniksi)
  2. Kiljunen 2013: s. 317
  3. Ranking Liberia's County Flags JetPunk. Viitattu 13.1.2023. (englanniksi)
  4. Liberian County Flags in Historical and Cultural Context (pdf) Raven: A Journal of Vexillology. 2021. Arkistoitu 13.5.2023. Viitattu 13.1.2023. (englanniksi)
Tämä heraldiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.