Ljungby

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ljungby
Ljungbyn kirkko.
Ljungbyn kirkko.

Ljungby

Koordinaatit: 56°50′N, 13°56′E

Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Kronobergin lääni
Maakunta Småland
Kunta Ljungbyn kunta
Pinta-ala
 – Maa 11,93 km²
Väkiluku 15 205
 – Väestötiheys 1 274,5 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]


















Ljungby vuoden 2015 taajamarajauksen mukaan.

Ljungby on Etelä-Ruotsissa sijaitsevan Ljungbyn kunnan keskustaajama. Se kuuluu Kronobergin lääniin ja Smålandin maakuntaan. Taajamassa oli vuoden 2010 lopussa 15 205 asukasta.[1]

Ljungbyn pitäjään perustettiin Ljungbyn epäitsenäinen kauppala (ruots. municipalköping) vuonna 1829. Vuonna 1900 epäitsenäisestä kauppalasta tehtiin taajaväkinen yhdyskunta Ljungbyn maalaiskunnan sisälle. Taajaväkinen yhdyskunta sai verotusoikeuden ja oman tuomioistuimen. Vuonna 1936 koko maalaiskunta muutettiin Ljungbyn kaupungiksi. Vuoden 1952 kuntauudistus ei vaikuttanut Ljungbyn kaupunkiin, mutta vuoden 1971 kuntauudistuksessa kaupungista ja useasta lähikunnasta muodostettiin nykyinen Ljungbyn kunta.

Ljungbyn kaupungin entinen vaakuna on nykyään Ljungbyn kunnan käytössä.

Ljungbyssä on Smålänningen-lehden toimitus.

Väestönkehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ljungbyn taajaman väestönkehitys 1960–2010
Vuosi Asukkaita
1960
  
8 750
1965
  
10 727
1970
  
12 596
1975
  
12 969
1980
  
13 667
1990
  
14 192
1995
  
14 480
2000
  
14 485
2005
  
14 833
2010
  
15 205
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[2]
  1. a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  2. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Ruotsiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.