Marjanpoimuri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Myrtin marjojen poimintaan käytetty puinen marjanpoimuri Italiassa Sardiniassa.

Marjanpoimuri (myös marjapoimuri tai poimuri) on työväline, jota käytetään helpottamaan metsämarjojen, erityisesti mustikan ja puolukan, poimintaa.

Perinteinen marjanpoimuri on valmistettu ohuesta pelti- tai muovilevystä ritiläpohjaiseksi laatikoksi, jonka päällä on kädensija. Laatikon avoimessa päässä pohjaritilä jatkuu harvana kampana, jonka yläpuolisesta kapeasta aukosta marjat putoavat poimuriin, kun sitä kallistetaan. Kun poimuria liikutellaan marjanvarvuissa, marjat irtoavat, ja kun poimuria kallistetaan taaksepäin, marjat putoavat poimurin säiliöön. Samalla lehtiä ja roskia putoaa ritiläpohjan läpi, mutta niitä jää myös yleensä marjojen sekaan. Siksi poimurilla poimitut marjat vaativat enemmän perkaamista kuin käsin poimitut.

Uudenaikaisemmissa poimureissa voi olla pitkä varsi, jolloin poimija voi käyttää poimuria kumartumatta. Poimureita voi olla myös kokoontaitettavina. Tällaiset poimurit ovat pienempiä, ja ne voidaan kiinnittää esimerkiksi vyöhön tai reppuun.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Bärplockare