Maya Sar

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maja Sarihodžić (o.s. Hodžić, s. 12. heinäkuuta 1981 Tuzla, Bosnia ja Hertsegovinan ST, Jugoslavia), taiteilijanimeltään Maya Sar on bosnialainen laulaja-lauluntekijä. Sar valmistui vuonna 2005 Sarajevon yliopiston musiikkiakatemiasta. Ennen soolouralle siirtymistä Sar toimi monien länsibalkanilaisten muusikkojen, kuten Toni Četinskin ja Dino Merlinin taustalaulajana. Sar toimi Bosnia ja Hertsegovinan taustalaulajana Eurovision laulukilpailussa vuosina 2004 ja 2011. Sarin ensimmäinen single Nespretno julkaistiin maaliskuussa 2010.

Sar on ollut mukana perustamassa järjestöä, joka taistelee kohdunkaulan syöpää vastaan. Sar on levyttänyt järjestön tueksi hyväntekeväisyyskappaleen Moj je život moja pjesma, jota hänen itsensä lisäksi ovat esittämässä Nina Badrić, Karolina Gočeva ja Aleksandra Radović. Tästä työstä Sar palkittiin Golden Plaque Of The Great Human Heart -tunnustuksella.

Sarin debyyttialbumi Krive riječi julkaistiin 1. kesäkuuta 2013.[1]

Eurovision laulukilpailu 2012

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bosnia ja Hertsegovinan yleisradioyhtiö BHRT valitsi Sarin sisäisesti edustamaan maataan vuoden 2012 Eurovision laulukilpailussa. Sarin kilpailukappale Korake ti znam valittiin sisäisesti ja esitettiin julkisesti 15. maaliskuuta.[2] Kappale kilpaili Eurovision laulukilpailun toisessa semifinaalissa, josta se pääsi finaaliin, jossa sijoittui 18:nneksi. Sijoitus oli maan huonoin sitten vuoden 1997.[3]