Michele Merckling

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Michele ”Mikko” Merckling (26. toukokuuta 1928 Schaffhausen, Sveitsi20. toukokuuta 2014 Espoo, Suomi) oli sveitsiläissyntyinen arkkitehti, joka työskenteli pitkään Alvar Aallon toimistossa. Työuransa jälkeenkin hän toimi Aallon arkkitehtuurin oppaana.[1]

Essenin Aalto-Theater, jonka suunnittelijana Aallon toimistossa Merckling oli. Alvar Aalto voitti oopperatalon suunnittelukilpailun 1959, mutta talon rakentaminen alkoi vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1983 ja se valmistui 1988.

Luganossa kasvanut Merckling valmistui arkkitehdiksi Zürichin teknillisessä korkeakoulusta. Hän muutti Suomeen 1960-luvun alussa ja löysi suomen kielen opettajakseen arkkitehdin, josta sittemmin tuli hänen vaimonsa. Perheen koti oli Tapiolassa. Merckling työskenteli Veikko Malmion ja Heikki Castrénin toimistoissa ennen siirtymistään Aallon toimistoon.[1]

Alvar Aallon toimistossa Mercklingin suunnittelutöihin kuului muun muassa Essenin oopperatalo eli Aalto-Theater, joka valmistui 1988 sekä Jyväskylän yliopiston liikuntalaitos (1970).[1]

Merckling vastasi vuonna 1972 Vuoden betonirakenne -palkinnon saaneen MJ-vesitornin arkkitehtisuunnittelusta. Ensimmäinen MJ-vesitorni pystytettiin Nurmijärvelle.[2]

  1. a b c Merckling, Anna & Oksala, Tarkko & Nava, Vezio: Sveitsiläinen oli arkkitehtuurin opas Aallon toimistossa. (Muistokirjoitus) Helsingin Sanomat, 24.8.2014, s. C33. Sanoma Media Finland. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.8.2014.
  2. Vuoden betonirakenne on valittu vuodesta 1970 lähtien Betoni.com. Betoniteollisuus ry. Arkistoitu 28.12.2013. Viitattu 24.8.2014.