Millipilleri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Millipilleri
Miljonärdille
Miljoonamyrkytys
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Jukka Virtanen
Ere Kokkonen
Spede Pasanen
Käsikirjoittaja Spede Pasanen
Ere Kokkonen
Jukka Virtanen
Tuottaja Spede Pasanen
Säveltäjä Jaakko Salo
Kuvaaja Ilkka Linnasalmi
Kari Sohlberg
Leikkaaja Esteri Tarna
Pääosat Spede Pasanen
Hannes Häyrinen
Simo Salminen
Mila Lindroos
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Tuotantoyhtiö Nova-Filmi Kommandiittiyhtiö, Linnasalmi & Co
Ensi-ilta
Kesto 117 min (1 h 57 min)
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 210 000 mk
Tuotto noin 100 000 mk
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Millipilleri (tunnetaan myös nimellä Millipilleri eli Kuinka hankin hankalasti miljoonan) on vuonna 1966 ensi-iltansa saanut komediaelokuva, jonka on ohjannut Jukka Virtanen, Ere Kokkonen ja Spede Pasanen. Elokuva oli Jukka Virtasen ja Ere Kokkosen ensimmäinen elokuva. Elokuva oli myös toinen Spede-elokuva. Elokuvan pääosissa nähdään Spede Pasanen, Hannes Häyrinen, Simo Salminen ja Mila Lindroos. Elokuvan vierailevina tähtinä nähdään kiekonheittäjä Carol Lindroos, televisiojuontaja Kirsti Rautiainen, iskelmälaulajana Kristina Hautala, toimitusjohtaja Jaakko Jahnukainen, television tietokilpailujen kestovoittaja Esko Kivikoski, television tietokilpailuohjelmien vetäjä Timo T. Kaukonen, tuleva näyttelijä Ville Virtanen lapsena ja uimahyppääjä Helge Wasenius.

Elokuvaa kuvattiin Helsingissä, Helsingin maalaiskunnassa, Espoossa, Muoniossa, Kittilässä, Riihimäellä ja Espanjan Teneriffalla.

Millipilleristä alkoi kahden suomalaisen pitkän elokuvan työntekijän, äänittäjä Paul Jyrälän[1] ja elokuvaaja Kari Sohlbergin[2] mittava ura.

Elokuva on julkaistu VHS:nä ja DVD:nä. Elokuva on esitetty televisiossa vuosina 1969, 1973, 1977 ja 2006.

Tarmo Saari (Spede Pasanen) liehakoi erittäin innokkaasti setäänsä, konsuli Ö:tä (ent. Saari), jolta Tarmo odottaa perivänsä peräti 500 miljoonaa markkaa. Setä on kuitenkin kustantanut hänen opintoja, jotta hän saisi töitä, mutta Tarmo ei saa hankittua töitä. Setä pitää hänelle oppitunnin säästäväisyydestä ravintolassa. Lopulta konsuli uhkaa jättää Tarmon perinnöttömäksi, ellei Tarmo pysty hankkimaan kuukaudessa miljoonaa markkaa. Jos Tarmo ei onnistu tehtävässään, konsuli aikoo testamentata omaisuutensa Antiikinsuojeluyhdistykselle.

Viereissä ravintolapöydässä istuu kuitenkin gangsterikopla (Mila Lindroos, Jukka Virtanen, Ere Kokkonen, Aarre Elo ja Heikki Kuvaja), jonka jäsenet kuulevat konsulin uhkaukset ja ryhtyvät juonimaan erilaisia juonia saadakseen konsulin rahat. Tarmo kokee tehtävän mahdottomaksi, mutta saa intoa ystävä Hannu Edengrenin (Simo Salminen) antamista "tarmopillereistä", jotka ovat pelkkää sokeria. Tarmo kokeilee ensimmäisenä työtä kukkamultien vaihtajana, mutta onnistuu ansaitsemaan vain vaivaiset kahdeksan markkaa. Konsulin luona hän tapaa viehättävän Vieno Vienosen (Malla Pesonius), Antiikinsuojeluyhdistyksen toiminnanjohtajan, joka pyytää Tarmoa tulemaan ravintolaan samana iltana. Illalla hän ei enää tunnista Vienoa, joka on muuttunut suorastaan kaunottareksi. Gangsterikoplan ollessa ravintolassa Tarmo tekee parhaansa naisen iskemiseksi. Gangsterien juonen tuloksena hänet heitetään ulos ravintolasta, jonka jälkeen Hannu estää Tarmoa jäämästä kahden Vienon kanssa.

Gangsterikopla saa houkuteltua Tarmon huviveneelle ja ehdottavat Tarmolle miljoonan markan työtä miljonäärien rannan hengenpelastajana. Tarmo saadaan veteen vain tekaistuilla avunhuudoilla, mutta koulutettu "ihmistappajahai" ei saa kiinni Tarmoa tämän paetessa hiekkarannalle. Gangsterit ostavat yhdistyksen osakkeet ja varmistavat, että konsulin testamenttia ei ole vielä allekirjoitettu. Vienon loukkaannuttua Tarmon käytöksestä hän ei halua tavata häntä.

Tarmo päättää kokeilla taitojaan elokuvatuottajana ja matkustaa Roomaan kuvaamaan elokuvaa "Rooman palosta", mutta palaa matkalta allapäin, sillä elokuvan teko meni mönkään pitkän sadekauden takia. Pillerin syömisen jälkeen hän muistaa elokuvaajien valtionpalkinnot ja näyttää lautakunnalle (Kalervo Koski ja Risto Salmi) lyhyen lännenelokuvan ja ihmissuhdedraamaelokuva, mutta elokuvat eivät innosta lautakuntaa. Tarmo saa puolestaan valtionpalkinnon elokuvasta, jonka gangsterit laittoivat elokuvakoneeseen poistetuista elokuvista.

Pian kuitenkin Tarmo joutuu kokemaan pettymyksen, sillä elokuvien tuotantokustannukset ovat miljoona markkaa suurempia kuin valtionpalkinto, joten hän joutuu taas keksimään uusia töitä. Hän esiintyy lumimiehenä Lapissa kehnolla menestyksellä, mutta tämän jälkeen hän saa idean perustaa matkatoimiston "Matkustamme puolestanne". Kiireinen johtaja (Kauko Kokkonen) maksaa miljoonan siitä, että Tarmo lähtee lomailemaan hänen puolestaan Espanjan auringon alle, mutta raha meneekin elokuvatuotannon velkaan.

Pilleria tarvitaan jälleen, jotta Tarmo kohentuu uuteen toimintakuntoon. Hän yrittää pyrkiä töihin televisioon kehnolla menestyksellä. Gangsterit saavat houkuteltua miljoonan markan palkkiolla ja Vienolla Tarmon koemieheksi uudelle koneelle, jonka tarkoituksena on muuttaa Tarmo 2-vuotiaan tasolle, mutta gangsterien epäonneksi Tarmo kopeloi koneen tehottomaksi. Tarmo joutuu lastentarhaan, jossa hän paljastaa ainoastaan Hannulle teeskentelevänsä 2-vuotiasta, jotta saisi selville gangsterien suunnitelmat. Kopla kokoontuu lastentarhassa ja paljastavat vahingossa Tarmon kuullen lopullisen suunnitelman.

Tarmo saa selville, että he yrittävät ryöstää konsulin pellehyppynäytöksessä uima-altaassa piileskelevän harppunatappajan avulla. Konsuli houkuteltiin paikalle ilmaisen lipun avulla, Vieno mukanaan. Pellehyppääjinä "esiintyvät" Tarmo ja Hannu sotkevat koko suunnitelman ja onnistuvat pakenemaan konsulin ja Vienon kanssa hylätyn tehtaan kautta sorakuopalle asti, gangsterit perässään. Tarmon, sedän, Hannun ja Vienon onneksi gangsterit saavat rallista tarpeeksi ja antautuvat.

Tarmon ja Vienon löydettyä toisensa, he viettävät häitään. Tarmo jättää sedän ja Hannun Suomeen ja suuntaa häämatkalle kaksistaan Vienon kanssa.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Spede Pasanen  Tarmo Saari  
 Hannes Häyrinen  konsuli Ö, ent. Saari, Tarmon setä  
 Simo Salminen  Hannu Edengren  
 Mila Lindroos  Lola  
 Malla Pesonius  Vieno Vienonen, Antiikinsuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja  
 Jukka Virtanen  Tappaja  
 Ere Kokkonen  Iso  
 Aarre Elo  Aivo, "professori Brain"  
 Heikki Kuvaja  Tuhatkasvo / pimeän pullon myyjä  
 Marita Nordberg  hemaiseva rouva  
 Juhani Kumpulainen  psykiatri von Hermander  
 Kauko Kokkonen  kiireinen johtaja  
 Kalervo Koski  Valtion elokuvapalkintolautakunnan johtaja  
 Kääkkä Koponen  autoilija sorakuopalla  
 Raimo Virtanen  autoilija sorakuopalla / frakkipukuinen häävieras  
 Lennu Limberg  autoilija sorakuopalla  
 Carol Lindroos  asiakas ravintolassa  
 Kirsti Rautiainen  hovimestari  
 Kristina Hautala  nainen ravintolassa  
 Pirjo Pasanen  nainen hississä / nainen valtionpalkinnon saaneessa elokuvassa  
 Tauno Vainio  Kulosaaren Casinon vahtimestari  
 Pentti Lasanen  Domenico Pugno -orkesterin saksofonin soittaja  
 Heikki Laurila  Domenico Pugno -orkesterin kitaristi  
 Erkki Seppä  Domenico Pugno -orkesterin basisti  
 Erkki Valaste  Domenico Pugno -orkesterin rumpali  
 Jaakko Jahnukainen  Tuhatkasvon valehahmo  
 Risto Salmi  Valtion elokuvapalkintolautakunnan jäsen  
 Esko Kivikoski  "mies joka tiesi liikaa" villin lännen elokuvassa  
 Marja-Liisa Ståhlberg  aviovaimo elokuvassa "Varjot soittavat vihaa"  
 Timo T. Kaukonen  mies härkätaisteluareenan katsomossa  
 Teija Sopanen  Yleisradion siivooja  
 Ville Virtanen  lapsi lastentarhassa  
 Riikka Virtanen  lapsi lastentarhassa  
 Seija Siikamäki  lastenhoitaja  
 Helge Wasenius  pellehyppääjä  
 Ritva Saxlin  kansallispukuinen nainen häätilaisuudessa  
  • Tarja-Tuulikki Tarsalalla oli elokuvassa rooli, joka leikattiin pois lopullisesta elokuvasta.
  • Spurgua esitti herra Koistinen.

Muut tekijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Tekninen johto: Ilkka Linnasalmi
  • Ääni: Paul Jyrälä
  • Assistentti: Risto Inkinen (kuvausassistentti)
  • Musiikin äänitys: Jouko Ahera
  • Miksaus: Kurt Vilja
  • Stunt: José Kanka (Tarmo Saari taitoajojaksossa)
  • Jaakko Salon studio-orkesteri
  • ent. Kansallis-Osake-Pankin konttorin edusta, Eerikinkatu 24 (pankkiryöstö)
  • Armfeltintie 3 / Juhani Ahon tie 5 (konsuli Ö:n asuintalon piha)
  • Hornintie 11 (Tarmo ja konsuli Ö nousevat taksiin)
  • Kätilöopisto, Neitsytpolku 11 (entinen synnytyslaitos)
  • Eduskuntatalo, Mannerheimintie 30 (konsuli Ö:n kiinteistö)
  • Haaksirikkoiset-patsas Tähtitornin vuorella (konsuli Ö:n patsas)
  • ent. kahvila Hilden, Fredrikinkatu 61 (konsuli Ö ja Tarmo menevät kahvilaan)
  • katu Eirassa (Hannu tapaa Tarmon puistosta, spurgu)
  • Ruoholahdenkatu 10 (rosvot kattoterassilla)
  • Sepänkatu 11:n sisäpiha (Tarmo saa lentolehtisen) ja porttikäytävä ("kahdenkauppa, kolmannenkorvapuusti")
  • ent. Kulosaaren Kasino, nyk. Kulosaaren Casino, Hopeasalmenpolku 1 (kasinon edusta)
  • Tehtaanpuisto (Hannu estää romanttisen kohtauksen)
  • Sepänkatu 11 A (Vienon asunnon ulko-ovi)
  • Kolera-allas (Hannu horjahtaa veteen)
  • Mustikkamaan uimaranta (roistojen alus, uimaranta, häävieras karauttaa veneellä rantaan)
  • Pertti Pasasen asuintalon ranta ("vesille venhosen mieli", "Virta venhettä vie", "putos kun eno veneestä"), takapiha ("Varjot soittavat vihaa") ja edusta, Laukkaniementie 1 (auto kaartaa kahdella pyörällä)
  • Laukkaniemi - Pihlajasaari (kokeellinen elokuva)
  • Toinen linja 15 (Tarmo vierittää auton rengasta)
  • Suomen Sokerin tehdasalue Töölönrannassa (piiloutuminen hylättyyn tehtaaseen, tehtaan räjäytys)
  • Laukkaniementie (takaa-ajo)
  • Seurasaaren ulkomuseo (häävieras lähtee matkaan, Tarmon ja Vienon häät)

Televisioesitykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päivämäärä Kanava Katsojamäärä
3.11.1969 MTV1 1 390 000
23.7.1973 MTV1 1 000 000
23.6.1977 MTV2 1 069 000
6.12.2006 MTV3
  1. Tykkyläinen, Lauri: Äänittäjän arkipäivää, (Paul Jyrälän haastattelu), Projektio 2/1980. s. 20.
  2. 80-vuotias | Elokuvaaja Kari Sohlberg kuvasi urallaan kaikkea Spedestä Pölöseen: ”Speden jengissä oli hauskaa, mutta kunnianhimon sai osittain haudata” Helsingin Sanomat. 13.12.2020. Viitattu 13.7.2022.