Mogadishun yliopisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mogadishun yliopiston kampus

Mogadishun yliopisto (somaliksi Jaamacadda Muqdisho) on vuonna 1997 perustettu yliopisto Somaliassa. Se on maan ensimmäinen yksityinen, voittoa tavoittelematon yliopisto.[1]

Mogadishun yliopistolla oli perustamisensa aikaan vain kuusi professoria. Se toimi yksityisomistuksessa olleessa talossa Mogadishun eteläosassa. Viikon kuluttua avajaisista aseistautuneet joukot kuitenkin ryöstivät kaluston, kirjat, ajoneuvot ja asiakirjat, jolloin yliopiston toiminta tilapäisesti keskeytettiin. Yliopisto siirsi toimintansa hylättyyn koulurakennukseen, mutta sittemmin sekin joutui asejoukkojen hyökkäyksen kohteeksi. Yaqshidiin rakennettiin uusi kampus lahjoittajien avustuksella, ja yliopisto siirsi sinne toimintansa onnistuneesti lukukaudella 2005/2006.[1]

Mogadishun yliopistoon kuuluu monia kampuksia, joista Yaqshidissa sijaitsevalla pääkampuksella opetetaan terveystieteitä, insinööritaitoa, tietotekniikkaa ja tietojenkäsittelytiedettä. Hallinnollinen kampus sijaitsee Mogadishussa.[2]

  1. a b Our Story Mogadishu University
  2. MU Campuses Mogadishu University
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.